« Back to website

5:58pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Kayo – Violence

Korviaan luimistaen Kayo lähti tallustamaan emonsa perässä. Varsan katse nousi maasta tuon vilkaistessa taakseen, Emman ja Zonjan suuntaan. Oli harmi että leikki oli loppunut. Masentuneesti Kayo laski päätään ja käänsi katseensa eteenpäin. Sitten Kayo huomasi kiven jonka ohitse emo juuri kulki. Varsa tunnisti itseään isomman lohkareen. Kayon oli pitänyt ihmetellä sitä Amylle aikaisemmin, mutta murikka oli unohtunut kun varsa oli huomannut ikäisensä seuran. Kayo pysähtyi, kun tunnisti reitin kiven avulla. He olivat menossa takaisin kotiluolalle. Kayon katse kiinnittyi hätääntyneenä etääntyvän Carmillan häntään. Ei ei ei, Kayo ei halunnut mennä sinne. Varsa tunsi jalkojensa tärisevän kun tuo mietti pimeää pelottavaa luolaa. Ja Carmillaa. Entä jos emo suuttuisi taas? Ahdistus kuristi kurkkua ja sai varsan peruuttamaan pari askelta. Carmilla huomasi ettei Kayo enää seurannut ja pysähtyen vilkaisi taakseen.
”Mitä sinä…?” Tamma keskeytti lauseensa kun tuon yllätykseksi varsa kääntyi ja lähti lipettiin. Carmilla seurasi varsaa katseellaan ja hymyili ivallisesti. Luuliko ipana oikeasti tuon auttavan? Oikeastaan tämä oli ihan hyväkin juttu, nyt Carmillalla oli oikea syy opettaa varsalleen tapoja. Selvästikään viime kerta ei ollut tarpeeksi. Carmilla ei pitänyt kiirettä, vaan lähti rauhassa kävelemään varsan perään.
Kayo oli valinnut suunnan umpimähkään. Varsa ei tajunnut ettei oikeasti pääsisi yhtään minnekään. Kayo ei vielä hahmottanut leiriä, joten jos tuota olisi käsketty menemään vaikka labyrintille, ei varsa osaisi suunnistaa sinne omin nokkinensa. Kayo ei myöskään ymmärtänyt sitä, että emo saisi tuon vaivatta kiinni, sillä eihän pieni varsa ollut kovinkaan nopea. Eikä Kayo tullut ajatelleeksi sitä, että karkuun lähteminen suututtaisi emon. Vaikka ei Carmilla siihen syytä välttämättä tarvitsisikaan. Kayo ehti laukata muutaman kymmenen metriä, kun joku kurvasi tuon eteen. Amy.
”Hei pysähdy, ei tuolla lailla saa lähteä yksin”, Amy sanoi huolehtivasti moittien.
”Väistä! Minä en halua mennä! Emo-” Kayo alkoi väittää tammalle vastaan. Kayo ei halunnut mennä, emo vain suuttuisi ja satuttuisi taas.
”Nyt on pakko. Ole reipas ja palaa emosi luokse ja kuuntele häntä. Hophop”, Amy sanoi tiukemmin. Kayo perääntyi sanattomana pari askelta ja näytti siltä kuin Amy olisi huitaissut varsaa. Pakko? Varsan mielessä pyöri luola, varjot ja vihainen emo. Sekö oli pakko? Kayolla oli petetty olo, Amy oli vaikuttanut kivalta. Nyt oli kuitenkin sama kuin Amy itse olisi raahannut Kayon luolalle. Varsa vilkaisi taakseen, siellä emo odotti, hymyillen kiitoksen osoituksena Amylle. Kayo hätkähti kun tunsi tuuppauksen kyljessään. Amy oli tönäissyt varsaa turvallaan, hoputtaakseen tuota liikkeelle. Amyn silmissä orivarsa vain kiukutteli leikin loppumista. Oikeasti Kayo pelkäsi suorastaan henkensä puolesta. Lannistuneena ja pelosta jäykin askelin Kayo käveli takaisin Carmillan luo.
”Tee noin vielä kerran, ja voit olla varma että tunnet sen nahoissasi”, emon sanat saivat varsan pidättelemään kyyneliä.
”Olen pahoillani, e-en minä tarkoittanut…” Kayo sopersi itkuisella äänellä, katse tiukasti maassa.
”Älä valehtele minulle”, Carmilla tuhahti. Tamma lähti kävelemään uudelleen luolaansa kohti, ja vilkaistessaan taakseen ei voinut olla hymyilemättä kun varsa kipitti kiltisti perässä.

Jahar - Ticho

En ehtinyt miettimään Varianaa juuri ollenkaan, kun ääni edessäpäin sai minut pysähtymään.
"Jahar, Susan", muodollinen mutta tiukka tervehdys ei antanut erehtymisen sijaa. Nyökkäsin kunnioittavasti Sterialle. En ollut huomannut varajohtajaa, koska katseeni oli ollut hetki sitten maassa. Tosin tamma seisoi juuri sen verran kaukana, etten erottanut hänen piirteitään selvästi, ja leirissä liikkuvien ominaistuoksujen sekamelska piti huolta myös siitä etten ollut heti huomannut Steriaa tuoksunkaan perusteella.
"Hei Steria", tervehdin kohteliaasti takaisin. Oliko Sterialla jotain asiaa minulle? Toisaalta väenpaljouden takia tamman reitti leirin ulkopuolelle saattoi myös olla syy miksi varajohtaja seisoskeli sisäänkäynnin läheisyydessä. Erotin liikettä, ja tunnistin sen oikein varajohtajan hännäksi, kun tuo huiskautti kärsimättömänä ilmaa. Tietämättäni olin osunut oikeaan, kiireinen tamma olisi halunnut päästä jo liikkeelle.
"Olen pahoillani tapahtuneesta. Kuinka voit?" Steria sanoi yllättäen. Steria ei hurjemmin jutellut niitä näitä, varsinkaan työaikana. Tamma oli varmaan hyväksynyt, ettei pääsisi ihan heti jatkamaan matkaansa, ja päättänyt jututtaa kaksikkoa. Ainakin Steria saattoi olla varma ettei hän häiritsisi minun ja Susanin työntekoa juttelulla. Höristin korviani. Nyt oli täydellinen tilaisuus ilmoittautua töihin. Minun oli kyllä ollut tarkotus pysyä sokeana vielä jonkin aikaa, mutta suoraan sanottuna en jaksaisi odottaa enää hetkeäkään. Jos voisin olla laumalleni hyödyllinen edes hanttihommien muodossa, niin olisin. Halusin töitä, halusin olla hyödyksi.
"Itseasiassa pystyn näkemään. Haluaisin ilmoittautua takaisin töihin", kerroin hyvät uutiset hieman ylpeänä.
"Ai niinkö?" Sterian ääni oli yllättynyt ja tuo tarkasteli minua katseellaan.
"Näetkö tarpeeksi työskennelläksesi?" Tamma oli arvannut ettei näkökykyni ollut entisellään. Sen tosin varmaan näki päällepäin, koska en tältäkään etäisyydeltä pystynyt katsomaan tarkasti Steriaa silmiin, vaikka erotinkin hänen kasvonsa epäselvästi.
"Kyllä", vastasin varmalla äänellä ja kohensin ryhtiäni. Steria mietti sekunnin ajan.
"Hienoa. On ilo ettemme menettäneet työpanostasi", varajohtaja jatkoi: "minulla on sinulle tehtävä. Kokoa soturit joukkoon jotka lähtevät Vicenten ja sen Violencelaistamman mukaan rajalle. Käske heitä pysymään leirissä ja olemaan lähtövalmiina", Steria käski.
"Lähdettekö kuinka pian?" Kysyin.
"Minä en mene rajalle", tamma oikaisi tiukasti.
"Toisin kuin Vicente, minä en luota hetkeäkään Violenceen. Yritin suostutella Vicenteä jäämään leiriin jotta menisin hänen sijastaan, mutta hän haluaa ehdottomasti mennä. Ymmärrän sen, hän on meistä diplomaattisempi, ja hänen poissaolonsa saattaisi antaa Violencelle tekosyyn tehdä jotain typerää. Ja uskon että Deimos kunnioittaa häntä enemmän kuin minua. Vicente ei ole antanut vielä tarkkaa aikaa ja siksi ryhmän täytyy olla valmiudessa", Steria sanoi. Nyökkäsin, olin samaa mieltä Sterian kanssa, mutta ymmärsin myös Vicenten päätöksen.
"Haluaisin itsekin mennä, mutta meidän mplempien vaaraan asettaminen olisi typerää. Ymmärrät varmaan tilanteen vakavuuden. Jos jokin menee pieleen, Vicente pitää saada sieltä pois. Valitse soturit sillä ajatuksella, tarpeeksi monta että he voivat suojata Vicenteä, mutta tarpeeksi pieni joukko, ettei Violence provosoidu", Steria sanoi vakavana. Tietenkin ymmärsin mitä Steria tarkoitti. Ymmärsin myös että Vicente olisi ennemmin itse puolustamassa laumansa jäseniä. Johtaja oli jo kerran puhunut uhkaavalla tavalla uhrautumisestaan. Niin ei saisi käydä. Siinä olin Sterian kanssa samaa mieltä.
"Ymmärrän. Raportoin sinulle mahdollisimman pian takaisin", vastasin itsevarmasti.
"Hyvä. Ja jätä itsesi pois laskuista", Steria sanoi yllättäen. Aliarvioiko varajohtaja minua?
"Tilani huomioiden en itsekään ottaisi itseäni mukaan. Olen hyödyllisempi leirissä", vastasin myöntävästi. Steria nyökäytti päätään.
"Tuo valitsemasi soturit pesälleni", tamma sanoi, ennen kuin asteli pois, jatkamaan kesken jäänyttä työtään. Susan tuli viereeni.
"Tämän täydellisempää tilaisuutta ei tule. Saamme Secron ja Garyn saattueen mukaan", vaalea tamma sanoi hiljaa korvaani. Nyökkäsin. Susanilla oli ollut samat ajatukset kuin minulla. Pitäisi vain valita vielä muutama lisäksi ja etsiä soturit. Ajatukseni kääntyivät Varianaan. Tehtävä olisi täydellinen hänelle. Mutta Variana tiesi Ysan jäsenet ja huomaisi varmasti että olin valinnut heitä mukaan. Variana ei pitäisi siitä.

5:56pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Kayo - Violence jatkuu

”Mennään siis”, Amy naurahti, huomattuaan Kayon kiinnostuksen ja lähti kävelemään reippaasti kaksikkoa kohti. Matkallaan tuo huikkasi toiselle aikuiselle. Emma nosti katseensa ruokkimastaan varsastaan, ja katsoi vähän ihmetellen Amya, jolla oli joku varsa mukanaan.
”Hei… Kukas sinulla on matkassa?” Emma kysyi.
”Kayo, hän on Carmillan ja Deimoksen varsa. Voisivatko he..?” Amy ehdotti kohteliaasti. Tuo oli myös pysähtynyt ystävällisesti kauemmas. Kayo ei niinkään, vaan varsa oli jo melkein Emman vieressä.
”Joo, totta kai. Sinähän olet komea ja rohkea pikkukaveri”, Emma sanoi lempeästi mustalle varsalle. Toisen kehut saivat Kayon hymyilemään pikaisesti aikuisen suuntaan, mutta varsan huomio kiinnittyi takaisin ikäiseensä.
”Tässä on Zonja… Oh, älä viitsi, Kayo on sinua nuorempi”, Emman ääni muuttui loppua kohden moittivaksi, kun huomasi oman varsansa hävinneen kylkensä viereltä. Tuo siirsi takapäätään sivulle, jolloin Zonja ei voinut käyttää emonsa takajalkoja ja häntää piilona. Tammavarsa hypähti ja kipitti taas emon taakse piiloon. Emma katsahti kyllästyneesti Amya.
”Zonja on vähän ujo. Voi kun itse voisin antaa hänet jollekulle muulle vahdittavaksi välillä, mutta ei siitä tule mitään”, Emma sanoi hieman valittaen. Amy naurahti.
”Muistan kun itsekin olin tosi ujo pienenä. En voinut mennä edes naapuriluolalle ilman emoa”, Amy kertoi iloisesti. Kayolle aikuisten juttelu oli sanahelinää. Tuo kiersi varovasti vieraan aikuisen sivulle, jotta näkisi toisen varsan. Zonjan katseen osuessa Kayoon tuo vilahti äkkiä taas piiloon. Toisenkin varsan uteliaisuus ei kuitenkaan antanut periksi, koska kohta tuo vilkaisi uudelleen aikuisen hännän takaa. Kayo hypähti leikkisästi tammavarsaa kohti, jolloin pienen naurahduksen kera Zonja meni taas piiloon. Kayo heitti innoissaan pienen pukin, ja kiersi Zonjaa kohti, Zonjan mennessä karkuun. Kohta kaksikon välillä olikin jo hippaleikki, jossa Emman häntä ja takajalat oli jokin suojamuuri. Emma ei tosin arvostanut kahden varsan kirmatessa jaloissa.
”Menkää kauemmas rymyämään”, Emma käski, jolloin Kayo kääntyi vuorostaan karkuun, johdattaen samalla tummanharmaan rabicanon värisen varsan sivummalle. Zonja liukui komeasti sohjoisessa maassa Kayon luokse. Sitten varsojen leikki olikin muuttunut kisaksi, kumpi sai tehtyä enemmän kavion jälkiä Zonjan tekemien jarrutusjälkien sisälle.
”Siinä ei kauaa mennyt”, Emma hymähti tyytyväisenä.
”Kiitos, tämä tekee minun työstäni paljon helpompaa. Mikä tuossa mahtaa olla ideana?” Amy kysyi katsoessaan maata takovia varsoja.
”Ei hajuakaan, mutta hauskaa näyttää olevan”, Emma vastasi. "Tee seuraava tuonne", Kayo ehdotti, ja Zonjan nyökättyä hyväksynnän merkiksi, musta varsa taputteli lunta viimeistelläkseen pienen, tampatun lumikummun. Se ei ollut kovin korkea, vain ehkä aikuisen nilkan korkuinen. Aikuiset olivat luovuttaneet yrittäessään arvata mitä varsat touhusivat. He olivat ehdottaneet että ehkä sikin sokin rakennetut merkit tekivät jonkin kuvion. Tyhmät. Olisivat kuunnelleet varsojen jutustelua, niin sitten tietäisivät. Koska kakaroiden mielessä kasojen välille muodostui selvä reitti. Ne voisi pujotella, tai niiden päältä voisi hyppiä. Niistä keskimmäinen voisi olla jokin maali. Zonja oli ehdottanut niiden olevan jäälauttoja ja maa vettä. Se sopi hyvin. Kasat hajosivatkin helposti, samalla tavalla kuin juomalähteen jää. Tai no, Kayo ei ollut saanut sitä ainakaan viime kerralla koputeltua etukaviolla rikki, eikä sen päälle saanut jostain syystä mennä. Zonja kertoi maistaneensa vettä kerran. Se oli kuulemma kylmää ja pahaa. Outoa että aikuiset joivat sitä. Kayo suuntasi auttamaan tammavarsaa tekemään viimeisen rakennelman loppuun.
"Kayoo", aikuisten suunnasta kuuluva tuttu ääni sai Kayon pysähtymään ja kääntymään ympäri. Orivarsa luimisti jännittyneenä korvansa. Kayo ei ollut innoissaan nähdessään Carmillan. Myös Zonja huomasi uuden kasvon, mutta tuo kipitti emonsa luokse piiloon ujoutensa takia.
"Tule tänne", Carmilla kutsui varsaansa.
"Sinä et pitänyt kyllä mitään kiirettä", Amy sanoi tummanruunikolle.
"Sori, miten teillä meni?" Carmilla vastasi ystävälleen. Siinä Amy oli oikeassa, että Carmilla oli ottanut ilon irti aamupäivästä, viettääkseen aikaa Alician kanssa. Kayo luimisti korviaan enemmän eikä olisi halunnut mennä emon luo. Ikävät muistikuvat edellisestä kerrasta välähtelivät varsan mielessä. Emon suututtamisen pelko pisti hontelot jalat liikkeelle, vaikka joka askeleella Kayoa pelotti enemmän.
"No, etkö edes tervehdi minua? Tule tänne luokseni" Carmilla katsahti mustaa varsaa turpaansa pitkin kun ipana pysähtyi muutaman metrin päähän. Kayo sävähti emon moittivaa äänensävyä ja vastahakoisesti meni lähemmäs.
"Taitaa leikin loppuminen harmittaa", Amy sanoi huvit tuneesti, kuulosti että taaempana myös Zonjalla oli mielipide asiaan. Pikkutamma kitisi jotain emolleen.
"Niin varmaan, teillä näytti olevan kivaa", Carmilla vastasi, vetäen päällään Kayon kiinni itseensä. Kauhusta kankeana varsa ei uskaltanut laittaa vastaan. Kayo oli varma että kohta sattuisi, vaikka Carmilla pyyhkäisikin varsan pystyharjaa hellästi. Kosketus ei tuntunut ollenkaan mukavalta, mutta varsa tyytyi vain tuijottamaan lunta ja emon etukavioita.
"Noin, hyvä poika. Anteeksi että olin niin pitkään poissa", Carmilla muka pahoitteli poissaoloaan lempeästi.
"Mutta kiitos Amy, me tästä menemmekin", tamma nosti katseensa ystäväänsä.
"Eipä mitään, tämä oli helppo keissi. Heippa Kayo, heippa Zonja", Amy hymyili vuorollaan kummankin varsan suuntaan, mutta ei saanut vastausta kummaltakaan, Zonjaa ei edes näkynyt Emman takaa. Tammavarsa oli hyvä käyttämään emoaan suojamuurina. Emma alkoi valittaa Zonjalle käytöstavoista, mikä vähän säälitti Amya. Eihän sille voinut mitään jos jännitti. Carmilla laski katseensa Kayoon.
"Ala tulla", Carmilla kuiskasi kireästi, eikä emon ääni ollut enää ollenkaan iloinen ja lämmin.

5:54pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Kayo – Violence

Amyn lapsenlikan homma oli helppo. Kayo oli niin väsynyt, ettei tuo herännyt kertaakaan yön aikana. Kun Kayo heräsi, tuo makoili hetken pää maassa, korvat luimussa. Pieneen ruumiiseen sattui ja särki, eikä Kayo tiennyt miksi.
”Huomenta, sinuahan nukutti”, ääni sai Kayon höristämään korviaan. Ääni ei ollut isän, eikä emon. Kayon vilkaistessa vierellään makaavaa, täysin vierasta tammaa, varsa oli pompannut hetkessä jaloilleen ja hypännyt kauemmas Amysta. Kuka tuo oli? Missä emo oli? Sydän pamppaillen Kayo pyöritti päätään yrittäessään katsella ympärilleen, mutta emoa ei näkynyt.
”Rauha, ei minua tarvi säikkyä”, Amy sanoi hieman huvi ttuneesti. Kayon katse kääntyi takaisin aikuiseen, eikä tuota naurattanut. Pikkuori katsoi korvat luimussa, kun aikuinen nousi jaloilleen. Varsa katsoi paremmaksi perääntyä vielä pari askelta, vaikka todellisuudessa Kayon tipuaskelet eivät välimatkaa hurjasti kasvattaneet.
”Minä olen Amy. Sinun nimesi taisi olla Kayo”, Amy sanoi ystävällisesti ja laski päänsä varsan tasolle.
”Missä emo on?” Kayo kysyi korviaan yhä luimistaen. Amy nosti katseensa aukiolle.
”Emosi tulee varmasti pian takaisin. Keksitään jotain tekemistä odotellessa”, rautias tamma jatkoi.
”Minulla on nälkä”, Kayo valitti, saaden hieman säälivän katseen aikuiselta.
”Niin varmasti on, mutta minä en voi auttaa siinä”, Amy vastasi.
”Ai.. Mikset?” Kayo kysyi ihmeissään.
”Tuota… Minulla ei vain ole maitoa”, Amy vastasi tietämättä oikein mitä selittäisi varsalle. Tuon katse nousi ja kiinnittyi johonkin kauempana.
”Hei katsos, Emma ja Zonja ovat hereillä. Mennäänkö tervehtimään?” Amy ehdotti ennen kuin Kayo ehtisi kysyä lisää. Kayo kääntyi ympäri suuntaan jonne Amy katsoi, ja varovaisuus haihtui lapsellisen uteliaisuuden tieltä. Siellä oli toinen varsa!

Variana-Ticho

Katseeni palasi sokeaan soturiin vasta kun hän pahoitteli, yhtä lailla neutraalina kuin orin itse.
"Näiden nuorien pitäisi pahoitella. Ja minä" puheeni keskeytyi kun Susan tuli ärtyneenä paikalle. Eikä ärtyneisyys johtunut vain nuorista vaan selvästi tammalla oli jotain minuakin vastaan.
"Susan" nyökkäsin tervehdykseksi.
"Variana" tyytymättömyys kuului juorukellon äänestä, mutta etiketin mukaan nyökkäsi myös.
"Kadottamasi vieras on palannut, voit huokaista helpotuksesta. Nyt jos suonette anteeksi, minun täytyisi saada nämä kuurot kakarat ruotuun" tässä välissä mulkaisin viimeistä nuorta joka kipitti ohitsemme. Aioin jo väistyä Jaharin ja Susanin tieltä, kun katseeni hakeutui vielä Jaharin kellertäviin silmiin. Harkitsin sanovani jotain, selittäväni tilanteen. Mutta orin viileä käytös(?) antoi ymmärtää, ettei ori todellakaan ymmärtänyt tapahtunutta väärin. Jos tuo olisi nyt nähnyt katseeni, olisi silmissäni näkynyt pienen hetken epäröintiä, ehkä kuiskauksen verran haikeuttakin.
"Hyvää päivänjatkoa" sanojen myötä katseeni palasi neutraaliksi ja ohitin pariskunnan askeltaen nuorten perään. Uhkailuni oli kirinyt kaikkien nuorten korviin ja jännittyneinä nuo seisoivat kuin tikut uloskäynnin ulkopuolella. He todella eivät halunneet siivota vanhusten jälkiä. Hyvä.
"Noniin, nyt kun olette tulleet kaikki taas järkiinne, niin muodostakaas se kaunis parijono uudelleen. Uhkaukseni kuitenkin pitää. Jos ette kuuntele minua, olette vanhusvuorossa tänään ja seuraavat kaksi iltaa" huomautin ja asetuin joukkion eteen joka nopeaan tahtiin oli muodostumassa parijonoksi.

Jahar - Ticho

Variana liikahti äkkiä eteenpäin, tönäisten pienesti harmaata oria. Aluksi Jahar hämmästyi, mutta Varianan ärähdys selitti mitä tapahtui. Jahar vilkaisi luimien liikkuvia, matalasäkäisempiä hahmoja sivummalla, ennen kuin Jaharin katse kääntyi takaisin Varianaan. Pieni toivon kipinä sammui, kun Variaan ei edes katsonut Jahariin. Ei sanonut mitään, ei tervehtinyt, ei... Jahar luimisti korviaan ja käänsi katseensa pettyneenä eteenpäin.
"Pahoittelut", tuo sanoi lyhyesti neutraaliin sävyyn ja sydän yhä pamppaillen käveli Varianan ohi. Jaharin olisi tehnyt mieli sanoa jotain muuta. Pyytää tammaa olemaan varsoille armollinen ja epäillä oliko Varianan johtama harjoitustuokio hyvä idea. Mutta Variana oli näköjään edelleen idiootti. Jahar halusi olla vihainen, mutta tunsikin vain surua.
"Väistäkää! Jahar, oletko kunnossa?" Susan sai äristyä tiensä vähän järjestäytyneiden varsojen läpi ja oli kiireen vilkkaan ilmestynyt Jaharin vierelle. Jahar ei sitä huomannut, mutta Susan mulkaisi hyvin vihaisesti Varianaa.
"Ei tässä mitään", Jahar vastasi vaimeasti. Jahar ei todellakaan ollut kunnossa, mutta Susanin ei tarvitsisi kuulla syytä.

Variana-Ticho

Silmäni suurenivat, Jahar oli tunnistanut minut. Tietenkin, olihan tuolla kaikki muut aistit tallella, kuten hajuaisti. Jo valmiiksi kiusallinen tilanne ei riittänyt vaan joku nuorista tönäisi vielä lisää, jolloin Jaharin ja minun välillä ei ollut pienintäkään rakoa. Korvani limaantuivat niskaan kiinni, mutta kasvoilleni ärtymys ei näkynyt ja hetken tuntui siltä kuin minun ja Jaharin katseet olisivat lukittautuneet toisiinsa. Se oli mahdotonta, Jahar oli sokea. Hetki tuntui kestävän enemmän kuin pari hassua sekunttia, mitä todellisuudessa ehti kulua. Kun orin kellertävä katse irrottautui tuijotuksesta hieman sivummalle, siirtyi myös omakin katseeni muualle. Joku nuorista yritti jälleen tunkea lähes lävitseni, jolloin pienellä voimassa tönäisin Jaharia(?)
"Nyt rauhoitutte!" ärähdin takanani pälättäville nuorille korvat niskassa kiinni ja nyt ilmeenikin vastaten korvien ilmaisemaa tunnetta. Tunkeilu loppui ja lapset tajusivat antaa tilaa kun nostin takajalkaani varoittavasti. Siirryin sivuun, kiinni uloskäynnin seinämään.
"Nyt menette siististi yksi kerrallaan jonossa ulos ja odotatte siellä ellette halua siivota loppupäivää vanhusten jälkiä" vaikka ääneni oli nyt astetta rauhallisempi, sen tiukka sävy sai nuoret luimimaan korviaan varoen. Nyt minua kuunnellen joukkio hiljentyi hieman ja menivät kiltisti jonossa ohi. Seurasin nuoria tarkkaan, osittain pitäen nuo kurissa, osittain siksi, etten halunnut katsoa Jahariin. Sydämmeni kun oli tehnyt jotain, mitä se ei olisi saanut, ei varsinkaan Jaharin seurassa.

Jahar - Ticho

Nuorisoporukka pöllähti esille niin tiiviinä joukkona, että Susan jäi vähän taaemmas. Tamma alkoikin äristä varsoja siirtymään pois tieltä, mutta eivät nuoret kuunnelleet. Jahar ei huomioinut sitä kylläkään ollenkaan. Harmaa ori oli seisahtunut paikoilleen kun näki tutut kasvot edessään. Selkeinä, terävinä, mutta kiusallisen lähellä vaikka Jahar kallisti päätään taaksepäin.
"Variana?", Jahar aloitti. Kuitenkin, luultavasti varsavirran takia toinen liikahtikin puuttuvat muutamat millit eteenpäin(?), jolloin kaksikko koski toisiinsa.(?) Jahar otti kiireesti pienen askelen taakse, minkä nyt pystyikään väenpaljoudessa ottamaan ja tunsi kuumotuksen korventavan poskiaan. Jahar tuijotti Varianan kasvoja, tietämättä miten reagoida, kunnes tajusi siirtää katseensa vähän sivulle. Variana saattoi muuten huomata. Oikeastaan oli ihan lohdullista että toinen luuli Jaharia vielä sokeaksi.

5:53pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Variana-Ticho

Sain syödä rauhassa, vaikka huomasinkin Ginan katsovan suntaani mietteliäänä. En kuitenkaan aikonut huomioida toista, minun täytyisi nyt keskittyä nuoriin. Näin joukon jo kerääntyvän pikku hiljaa lähelle uloskäyntiä. Sentään he tiesivät jo tehdä tuon ilman että minun täytyi paimentaa heitä pois luolistaan. Joukkio oli puhelias, turhankin kovaääninen jos minulta kysyttiin. Kävelin joukkion luokse rinta rottingilla ja arvioiva katse. Osa nuorista yritti saada kavereitaan hiljenemään, mutta puheensorina jatkui, vaikka saavuin joukkion eteen.
"Huomio!" äänestäni huokui auktoriteetti, kuin myös olemuksestani. Suurin osa hiljeni, mutta pari juorukelloa soittivat suutaan edelleen. Korvani kääntyivät lievästi luimuun ja astuin pälättäjien eteen.
"Pyysin huomiotanne. Onko meillä ongelma,, vai kuunteletteko?" kysyin tiukasti. Kaksikko katsoi toisiaan arvioiden, mutta kun ilmeeni muuttui tiukasta tuimaksi, suut menivät suppuun. Nyökkäsin hyväksyvästi ja peruutin alkuperäiselle paikalleni.
"Kuten huomaatte, tavanomaiset kouluttajanne eivät päässeet tänään. Pysyttelemme kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa ja käymme tänään reviirin tärkeimmät alueet. Teitä on parillinen määrä, joten valitkaa itsellenne pari vierestänne. Nyt" julistin ja katsoin, kun parit muodostuivat nopeasti. Osa oli innoissaan paristaan, mutta jäljelle jääneet olivat epävarmoja.
"Jos ette tunne parianne, niin se on vain hyödyksi. Sotureina teidän täytyy pystyä luottamaan toisiinne, vain niin leirimme ja laumamme pysyy järjestyksessä. Muutama sääntö. Pysytte tiukasti jonon mukana, ettekä mene sooloilemaan. Kuuntelette tarkkaan mitä sanon ja tottelette. Jos minä käsken juoksemaan te juoksette. Jos käsken piiloutua te piiloudutte ettekä tule esiin ennen kuin annan luvan. Onko tämä selvä?" kysyin tiukasti. Monet nyökyttelivät, mutta näin myös muutamalla ilkikurisen virneen. Korvani kääntyivät nyt huomattavan paljon taakse.
"Tämä ei ole leikin asia. Ticho on kyllä kotinne, mutta reviirinkin sisällä sijaitsee vaaroja, kuten petoja" huomautin.
"Jos tämä on selvä, voimme mennä" ilmeeni pehmeni, mikä oli selvästi virhe. Kääntyessäni ja astuen uloskäynnille parijono rikkoutui hetkessä ja nuoret kiirehtivät ulos leiristä, tönien minua samalla eteenpäin, pälättäen jälleen kovaan ääneen.
"Hei, mitä te nyt.." hämmennyin. Äsken olivat niin kiltisti kuunnelleet. Yritin napata ohitse menevistä nuorista, mutta he eivät välittäneet näykkäisyistäni. Helvetti! Teki mieli karjaista, mutta kun käänsin katseeni takaisin eteenpäin, oli edessäni kasvot, joita en odottanut näkeväni. Varsinkaan näin läheltä. Sekään ei riittänyt, takaa tunkeutuvat nuoret työnsivät minut samassa vain vielä lähemmäs, nyt kasvoni lähes koskettaen Jaharin. Hämmennyin tästä kovin, mutta en voinut karjaista nuoria rauhoittumaan, Jahar olisi heti tajunnut kuinka lähellä toista olinkaan. Nyt tuo ei edes tiennyt, että minä olin hänen edessään, vaikka hän varmasti aisti jonkun olevan hänen lähellään. En voinut potkaista lapsia kauemmas tässä ahtaassa tilassa, takanani olevat nuoret yrittivät edelleen tunkeutua takaa pois leiristä. Tämä kaikki tapahtui hetkessä, mutta se tuntui kestävän pitkään. Liian pitkään.

Jahar - Ticho

Adja nukahti.
"Minä voisin mennä etsimään ruokaa", Haxo ilmoitti. Susan Jaharin vieressä käänsi korvansa taakse. Jahar näki tilaisuuden.
"Hyvä idea. Susan voisi mennä myös. Löydätte kahdestaan enemmän. Minä jään Adjan luo siltä varalta että hän herää", Jahar ehdotti. Ensinnäkin olisi reilua auttaa Adjaa edes vähän ruuan kanssa. Toiseksi, Jahar halusi Susanin pois vierestään. Haxo luimisti korviaan, mitä Jahar ei tosin nähnyt. Haxo oli sen verran kaukana, että toinen oli jotenkuten hevosen muotoinen valkomusta läiskä. Haxo ei olisi halunnut Susania mukaansa, mutta toisaalta idea oli hyvä. Jahat olisi kelvannut parhaiten, mutta Susan oli Adjalle vierain, eikä Haxo tiennyt mitä Jahar pystyisi tekemään ja mitä ei. Joten katse vaaleassa tammassa knabbi vain nyökäytti päätään kohti ulkona olevaa metsää. Susan olisi halunnut jäädä Jaharin luokse, mutta vastaan väittäminen olisi ollut liian pikkumaista. Sitä paitsi ehkä hän voisi tentata Haxoa lisää.

Joten kohta, Jahar jäi kaksistaan Adjan kanssa. Jahar siirtyi Adjan viereen, jotta voisi lämmittää nukkuvaa hermiä. Innostus virtasi Jaharin suonissa kun tuo katseli luolan seiniä ja ulos. Harmaa soturi ei malttanut että pääsisi Tichon reviirille, missä voisi nähdä talvellakin virhreää ja oranssin eri sävyjä. Jahar ei malttaisi esittää sokeaa vaan halusi kertoa kaikille olevansa taas kunnossa. Hän ei olisi enää taakka, vaan voisi taas tehdä töitä. Ysalaiset ja Vicente ilahtuisivat ja... Jahar luimisti korviaan kun tuon ajatuksiin nousi Variana. Ilahtuisiko ruunikko? Halusiko Jahar edes kertoa Varianalle? Mitä ikinä Adja olikaan tehnyt antaakseen Jaharille näin hyvän olon, oli se nyt sen sileän tien poissa. Aiemmin Variana olisi ollut ensimmäinen jolle Jahar olisi kertonut. Jahar oli vihainen, miettiessään kaksikon aikaisempaa keskustelua. Ja pettynyt. Ja surullinen. Jahar toivoi enemmän kuin mitään että leiriin palatessaan Variana olisi tullut järkiinsä. Tulisi Jaharin luo ja pyytäisi anteeksi. Olisi normaali ja iloitsisi Jaharin parantumisesta. Sitten he voisivat jatkaa niin kuin...

Niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Jahar luimisti korviaan hieman lisää, katse luolan seinässä. Mutta "ei mitään" ei ollut totta. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Variana oli ennenkin käyttäytynyt kuin vajaaälyinen idiootti. Ja Jahar oli ennenkin ollut takomassa järkeä tai antamassa anteeksi. Mutta viime kertainen oli jotain muuta. Varianan sanat pyörivät tuon mielessä. Virhe? Parilla sanalla Variana oli pyyhkinyt koko heidän ystävyytensä pois. Siinä hetkessä Variana oli tarkoittanut sanojaan. Joten miksi ihmeessä Jahar tunsi yhtään mitään tammaa kohtaan? Oli typerää elätellä toivoa että Variana tulisi järkiinsä. Ja mitä? Peruisi sanansa? Tuollaista ei peruttu. Tuollaista ei sanottu. Jos Variana oli niin hel vetin täydellinen, tamman pitäisi älytä se. Jos Jahar antaisi vain anteeksi, kohta Variana tekisi jotain vastaavaa uudestaan. Variana ei voinut pyyhkiä idioottimaisuuttaan vain parilla pahoittelevalla sanalla ja... Jahar ei halunnut antaa anteeksi. Jahar painoi silmänsä tiukasti kiinni jotta ei antaisi tunteille liikaa valtaa. Syvällä sisimmässään ori tiesi että halusi heidän ystävyytensä takaisin ja että kaikki tämä pyyhkiytyisi pois. Mutta samalla Jahar oli niin pettynyt ettei voinut. Jaharin katse siirtyi takaisin Adjaan. Pelkästään Ysa... Jahar ei voinut puhua Ysasta Varianalle, tamma ei edes yrittänyt ymmärtää, halveksui vain koko joukkoa. Adjan liikahtaessa Jaharin ajatukset keskeytyivät. Hermitamma heräsi.
"Missä ne kaksi muuta ovat?" Adja kysyi epäluuloisena korviaan luimien.
"Haxo ja Susan menivät etsimään sinulle ruokaa. He ovat ihan lähellä ja tulevat varmaan kohta takaisin", Jahar sanoi rauhoitellen. Adja näytti uskovan ticholaisen sanoja.
"Miten silmäsi voivat?" Tamma kysyi, saaden Jaharin ilahtumaan. Harmaan soturin alkaessa kertomaan näöstään, Adja oli aidosti kiinnostunut oliko pystynyt auttamaan ticholaista. Haxolla ja Susanilla meni vielä jonkin aikaa, joten Jaharkin ehti udella Adjan kyvystä.

Haxo ja Susan olivat varsin ylpeän oloisia löydettyään niin paljon heinää soiselta alueelta niin lyhyessä ajassa. Sehän piti kaivaa ylöskin. Adja oli hyvin kiitollinen, tuon ei tarvitsisi miettiä ruuan etsimistä tai säännöstelyä ainakaan päivään tai pariin. Jahar kiitti vielä tammaa ja varoitti Violencesta, vaikkakin hermi ei ollut aivan välittömässä läheisyydessä. Tapaaminen ja violencelaisten leiri oli etelämpänä luolasta. Haxo saatteli kaksikon rajalle, ennen kuin kertoi lähtevänsä Aderlinin suuntaan. Vihdoin Jahar pääsisi kotimetsään. Hermin lähdettyä Jahar nosti ravin ja innoissaan suuntasi kohti leiriä.
"Muista hidastaa ennen kuin pääsemme leiriin, sinun piti olla vielä sokea", Susan muistutti naurahtaen. Jahar ei ollut niin varma siitä kuinka pitkään pitäisi tiedon itsellään. Tuota tarvittaisiin tapaamisessa tai mahdollisessa sodassa. Leirin sisäänkäynnin tullessa näkyviin, Susan käveli Jaharin viereen. Jahar kulki kuitenkin muutaman askelen edellä. Sisäänkäynniltä kuului puhetta. Nuoria? Äänenvoimakkuus ei valehdellut, varsat olivat innoissaan tulevasta retkestään. Kohta ulos tulikin ensimmäinen joukko nuoria, Jaharin ollessa juuri ovella. Väenpaljous ja nuorten meteli tekivät varmaksi sen ettei Jahar huomannut kuka vastaan tuli.

5:51pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Diana-Koditon

Onnistuin rauhoittumaan matkalla ja saavuttuani leiriin uskoin pysyväni kasassa äsköisestä kohtaamisesta huolimatta.
"Diana! Etsin sinua kaikkialta. Kuulin, ettet tullut takaisin Susanin kanssa. Mitä tapahtui?" Gina näytti helpottuneelta. Tuon hihkaisu sai kuitenkin muutkin huomioimaan paluuni ja toisin kuin Gina, eivät näyttäneet niin tyytyväisiltä.
"Olen pahoillani. Minun täytyi... hoitaa keskeneräisiä asioita ennen kuin tapaan Deimoksen" vastasin. Valhe, mutta se ei satuttanut ketään. Toisin kuin Haxo...
"Mennään pesällesi" Gina ehdotti huomattuaan muiden tuijotuksen. Nyökkäsin ja seurasin tuota. Toinen vartijoista seisoi sen edessä. Hän näytti ensin yllättyneeltä, mutta väistyi pian halveksuvan katseen edestä.
"Yrititkö taas paeta" tuo tuhahti kylmästi.
"En. Mikään ei enää saa minua pakenemaan. Deimos joutuu kohtaamaan minut halusi hän sitä tai ei" vastasin yhtä kylmästi. Niin vartija kuin Gina hämmentyivät vastauksestani.
"Bara, minä vahdin Dianaa, voit poistua" tamman ääni yllätti vakavuudellaan. Bara katsoi minua ensin epäillen, mutta huokaisi sitten välinpitämättömästi ja poistui. Siirryimme pesään.
"Sinun ei tarvitse sanoa mitään, mutta... Jotain kävi kun olit poissa. Deimoksen kohtaaminen pelotti sinua vielä muutama tunti takaperin. Nyt vaikutat siltä, että jopa haluat nähdä hänet" Ginan vakava ääni kuulosti niin oudolta. Se ei sopinut muuten niin rennon ja huolettoman tamman olemukseen. Tietämättäni näin puolen tammasta, jonka vain harva oli todistanut.
"Nyt tiedän mitä teen, kun kohtaan hänet. Aikaisemmin en tiennyt yhtään miten reagoisin. Nyt se on selvää" vastasin, vaikkakaan en lainkaan selventäen. Vastaukseni taisi vain hämmentää ruunikkoa tammaa entisestään.
"Haluanko tietää?" hän kysyi epäröiden. Pudistin päätäni. En haluaisi puhua asiasta.
"Noh, jos haluat puhua jostain... Olen tässä" rohkaiseva hymy ei riittänyt, en aikoisi avautua. Mutta katsoessani Ginan ystävällisiin silmiin, halusin erään kysymyksen esittää. Se oli jo paluumatkalla ollut mielessäni. Sitä ennen asetuin kuitenkin makaamaan ja katsoin pois päin Ginasta.
"En voi kertoa tarkalleen mitä kaikkea tapahtui, mutta... Mistä voin tietää kehen luottaa?" kysyimys oli lähes kuiskaus, jonka ruunikko voisi vain juuri ja juuri kuulla. En saanut vastausta heti; joko tamma ei tiennyt mitä vastata tai odotti minun puhuvan lisää.
"Tunnen oloni niin hölmöksi. Jatkuvasti päätän luottaa muihin, sokeana heidän todellisille tavoitteilleen. Niin kävi Deimoksenkin kanssa" huokaisin hiljaa.
"Haluat uskoa parasta toisista, se on hyvä. Sitä paitsi, ei ole sinun syysi, jos he pettävät luottamuksesi. Niin voi käydä kelle vain"
"Mutta minulle käy niin jatkuvasti... Minä välitin heistä ja tuin heitä. Yritin olla hyvä ystävä. En vain ymmärrä... Mitä minä tein väärin? Mikä sai heidät vihaamaan minua?" Ben, Joey, Haxo... Miksi hevoset joihin lähestyin eniten vain menivät ja pettivät luottamukseni? Alkoivat kääntyä minua vastaan? En halunnut päästää ajatusta valloilleen, mutta en voinut olla miettimättä oliko minussa jotain vikana. Olinko minä tehnyt jotain, mikä oli ajanut heidät siihen pisteeseen?
"Diana. En usko, että olet tehnyt mitään väärää. Saari on nyt hyvin kaoottisessa tilanteessa ja se saa jotkut käyttäytymään tyhmästi, pystyn omastakin elämästäni keksimään pari esimerkkiä. Mutta mikä tekee sinut vahvaksi on se, että uskot hyvään. Jokaisessa. Tässä maailmassa se vaatii paljon, mutta juuri sitä tämä saari tarvitsee" Ginan ääni oli lohduttava, mutta sattui. En tiennyt jaksoinko enää uskoa niin. Ehkä jotkut vain syntyivät pahoina, petollisina, synkkinä. Ehkä olin valehdellut itselleni koko tämän ajan. Olinko itsekään niin hyvä kuin uskoin?
"On mahdotonta todella tietää voiko kehenkään luottaa. Sinun vain täytyy ja enemmin tai myöhemmin se muuttaa elämäsi parempaan suuntaan. Deimoksenkin elämä olisi tällä hetkellä huomattavasti parempi jos hän olisi vain kuunnellut sinua ja luottanut sanaasi. Varmasti myös näiden muiden kohdalla tämä on totta. Älä menetä toivoasi Diana, älä nyt. Muut tarvitsevat sitä, sinä tarvitset sitä" ruunikko jatkoi, kun en puhunut hetkeen. Vieläkään en vastannut, katseeni oli lukittautunut pesän lattiaan.
"Haluatko olla yksin?" Gina kysyi hetken päästä varoen, kun hiljaisuus oli täyttänyt pesän. Nyökkäsin vakavana. Haikeana huokaisten ruunikko poistui ja jäin yksin. Olin valmis kohtaamaan Deimoksen, mutta mitä sen jälkeen? Minne voisin enää mennä? Oliko enää paikkaa, missä minua kukaan ei vihannut?

Jahar ja Adja

Harmaa ori tunsi pulssinsa kiihtyvän jännityksestä ja odotuksesta. Kohta selviäisi pystyisikö Adja auttamaan. Saisiko Jahar näkönsä takaisin? Entä jos ei saisi?
”Kävisitkö makuullesi?”, Adja pyysi, Jahar laskeutui kiviselle lattialle. Susan asettui myös ikävän viereen, mutta olkoon nyt sitten. Adja laskeutui myös lattialle ja keräsi hetken itseään.
”Tämä ei satu sinuun”, tamma sanoi ja hymyili hieman. Voi kun Adja voisi sanoa itselleen niin. akhaltek valmistautui henkisesti. Kipu tuntuisi päässä, ehkä kasvoissa ja silmissä. Silmäkipu olisi jotain uutta, muista Adjalla oli onneksi jo jotain kokemusta. Tamma huokaisi pienesti ja kurotti sitten Jaharia kohti, koskettaakseen tuon lapaa. Jahar laski jännittyneenä päänsä alas. Adja sulki silmänsä jo valmiiksi, kivun kestäminen oli helpompaa niin. Räjähtävä päänsärky iski Adjan pään toiselle puolelle ja sai tamman korvissa vinkumaan, vaikka Adja tunnusteli vain vähäsen. Ulkoisesti Adja vain puristi silmiään tiukemmin kiinni, samalla kun kipu säteili ympäri kasvoja, syvemmälle kalloon ja silmien taakse. Adja yritti keskittyä silmiin, etsiä siellä olevaa vammaa. Mutta hieman tamman yllätykseksi siellä ei ollut mitään, jos kipua siis ei otettu huomioon. Adja palasi kohti kasvoja ja pään luita, missä kipu tuntui kovimmin. Toivottavasti Jahar ei tuntenut tällaista kipua koko aikaa, Adja mietti, kun päästi kykynsä töihin. Varovasti, ettei Adjan oma kipu yltyisi liian kovaksi. Ja ihan vähän vain Adja lievitti Jaharin kipua. Pieni määrä ei tekisi mitään pahaa. Ja ihan varovasti Adja raotti silmiään. Ihan vain uteliaisuudesta, miltä tuntui olla sokea, miltä tuntui kun ei nähnyt mitään.
Jahar nosti päätään henkäisten ja käänsi päänsä kohti Adjaa. Luonnottoman vahva hyvä olo suorastaan pakotti harmaan soturin rentoutumaan, eikä Jaharia enää jännittänyt. Jaharille tuli olo että tuo paranisi aivan varmasti.

”Toimiiko se?” Susan kysyi kuiskaten vierestä. Jahar ei tiennyt, mutta mitä Adja tekikään, se tuntui aivan järjettömän hyvältä. Lämmin olo virtasi pitkin Jaharin kehoa ja sai tuon olon oudosti samaan aikaan energiseksi saaden sykkeen kiihtymään ja samaan aikaan niin rennoksi, ettei Jahar uskonut pysyvänsä pystyssä jos yrittäisi nousta. Kaikki tuntui oudon voimakkaalta. Adjan turvan kosketus, viileä kivi kehon alla, Susanin ääni. Niin hyvältä kuin Jaharin olo tuntuikin, jokin puristava tunne tuon ajatuksissa muistutti että tämä oli pelottavan luonnotonta. Jahar ei vaivautunut vastaamaan Susanille, kun tuo höristi hämmästyneenä korviaan. Mikä tuo oli? Valoa? Herranjestas Jahar erotti valoa! Jahar tuijotti jähmettyneenä, aavistuksen vapisten luolan sisäänkäynnin suuntaan, josta pilkottava valo erottui epäselvänä läikkänä Jaharin näkökentässä. Mutta se vahvistui hitaasti ja kohta Jahar erotti sumeasti pyöreän muodon. Kesti hetki että ori tajusi sen olevan luolan sisäänkäynti.
”Minä näen!” Jahar sanoi hiljaa, eikä irrottanut katsettaan luolan kaarevasta reunasta, kuin se olisi maailman ihmeellisin asia. Sumea, mutta ihmeellinen. Sitten Jahar hätkähti uudelleen, jokin liikkui, jokin valkea laikku ilmestyi luolan kaaren viereen. Haxo? Jahar käänsi katseensa Susaniin ja jähmettyi paikoilleen. Tamman kasvot erottuivat terävinä ja selkeinä. Jahar näki Susanin ja toisen iloisemmaksi muuttuneen ilmeen!

Sitten hyvänolon tunne tuntui hiipuvan ja pieni jomottava kipu palasi.
”Oletko kunnossa?” Haxon ääni sai Jaharin kääntämään katseensa mustapilkulliseen oriin. Toinen oli epäselvä, mutta Haxon liikkuessa lähemmäs Adjaa, Jahar hahmotti knabin myös. Adja ei enää koskenut Jahariin, mutta hengitti kuin olisi hengästynyt. Ehkä tamma olikin.
”Anteeksi, en pysty enempään”, Adja sanoi väsyneesti. Jahar höristi ihmeissään korviaan.
”Miksi sinä pyydät anteeksi? Minä näen! Kiitos Adja!” Jahar tunsi hyvän olon ja pirteyden edelleen, vaikkakin vähän heikommin.
”Hienoa”, Adja sanoi, ja laski päänsä maahan.
”Oletko sinä kunnossa?” Jahar kysyi huolestuneemmin. Adjan onneksi Haxo vastasi tamman puolesta.
”Adja on monesti väsynyt parantamisen jälkeen”, Knabbi selitti.
”Ei hätää, lepää niin kauan kuin sinun tarvitsee, me pidämme sinusta huolen”, Jahar vakuutti tammalle.

5:50pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Variana-Ticho

Olin ottanut pienet päiväunet, uneton yö ei ollut hyväksi. Unta sain kuitenkin tunnin, korkeintaan puolitoista ennen kuin joku tunkeutui pesääni. Sekunnissa olin pystyssä ja katsoin ärtyneesti tulijaa. Nähdessäni Lenan edessäni rauhoituin ja ilmeeni muuttui kysyväksi. Mitäs ystävällisellä soturilla oli minulle asiaa?
"Oi, en kai herättänyt?" tamma kysyi pahoitellen.
"Nukuin tarpeeksi, ei hätää. Oliko sinulla jotain kysyttävää?" venytin samalla toista takajalkaani ja ravistelin kehoni hereille.
"Voin kyllä tulla myöhemminkin, jos tämä on huono hetki" Lena ehdotti ja oli jo kääntymässä.
"Ei ei, sano vain sanottavasi" kiirehdin toteamaan ja yritin näyttää mahdollisimman pirteältä. Lena epäröi, mutta kääntyi takaisin suoraan minua kohden.
"Tillyn oli tarkoitus sijaistaa minua varsojen kanssa, mutta häneen on tarttunut ikävä flunssa. Onneksi ei mitään sen vakavampaa, mutta hän on pedinomana. Minun täytyisi huolehtia Tobiaksesta, joten en itse kykene. Ehtisitkö sinä millään? Harvalla on nyt ylimääräistä aikaa, enkä usko esimerkiksi Ginan pystyvän yksin käsittelemään nuoria varsoja. He voivat olla joskus aika vilkkaita" loppuun albiino naurahti hyväntahtoisesti.
"Mitäs heidän kanssaan pitäisi tehdä?" ihmettelin. Pitäisikö minun ryhtyä kaitsijaksi?
"Heidän olisi tarkoitus oppia soturien alkeita. Etikettiä, puollustuskeinoja ja sen semmoista. Sinähän olet oikein mestari näissä asioissa, eikö niin?" Lena kehui, varmaankin vain jotta suostuisin.
"Hyvä on. Oletan ettei tämä ole vain kerran sijaisuus?" kysyin.
"Tobiaksen sairastuttua Tilly on sijaistanut minua useasti jos en ole itse päässyt. Mutta nyt kun hän on kipeä, joutuisit varmaan pariin kertaan tuuraamaan. Jos se on ongelma, voin löytää kyllä jonkun toisen muille kerroille". Mietin hetken, mutta päädyin siihen, että tämä oli juuri täydellinen kokeilu olinko valmis upseeriksi. Upseerin täytyisi osata opettaa ja ohjaamaan tarvittaessa.
"Ei tarvitse, suostun kyllä. Tämä on loistava mahdollisuus, kiitos" sanoin tammalla ja nyökkäsin vielä lisäksi. Lenan hymy kirkastui ja tuo nyökkäsi takaisin.
"Kiitos todella kovasti! Oppilaat kokoontuvat hetken kuluttua leirin uloskäynnille. Tänään olisi tarkoitus käydä läpi reviiriämme" Lena kertoili pikaisesti.
"Hyvä on, käyn nopeasti nappaamassa jotain syötävää ja menen sinne" ehdotin ja otin askeleen merkiksi että voisimme poistua pesästäni. Lena nyökkäsi jälleen ja poistui edeltä. En ollut hirveästi viettänyt aikaa nuorten varsojen kanssa, mutta selväisin tästäkin varmasti kunnialla niin kuin aina.

Haxo, Adja ja Jahar

Kysely loppui ainakin toistaiseksi. Haxo veti hiljaa itsekseen henkeä rauhoittuakseen ja lähti sitten opastamaan kaksikkoa. Luolalle, jossa Haxokin oli saanut uuden koipensa, ei onneksi ollut kamalan pitkä matka. Olisiko Haxon pitänyt mainita jotain Adjan ulkonäöstä? Ei, se olisi epäkohteliasta. Hieman ivallisesti Haxo mietti pystyisikö Susan pitämään itsensä sivistyneenä.
”Adja?” Haxo pysähtyi luolan ulkopuolelle ja huhuili luolaan. Kohta kalju, vaalea tamma kävelikin esiin, ystävällisesti hymyillen.
”Hei Haxo”, Adja tervehti. Overon katse siirtyi kahteen vieraaseen hevoseen.
”Ai, sinulla on muitakin mukana”, tamma sanoi, Susania katsoen. Sokean potilaansa Adja oli huomannut heti.
”Anteeksi, tiedän että sovimme-” Haxo aloitti pahoitellen, mutta Adja keskeytti tuon.
”Ei se haittaa”, akhaltek sanoi. Haxo yritti kuulla toisen äänestä tarkoittiko tamma oikeasti sanojaan, mutta toisen hento ääni kuulosti aidolta.
”Minä olen Susan, Jaharin… laumatoveri”, Haxo oli yllättynyt että Susanista lähti noinkin ystävällinen ääni. Jahar ja Haxo olivat huomanneet tamman epäröivän miksi kutsua Jaharia. Haxo piti vitsit itsellään, onneksi, koska Jahar olisi suuttunut jos Susan olisi sanonut jotain muuta. Jahar otti askelen eteenpäin.
”Hei Adja. Minä olen Jahar. Kiitos että suostuit yrittämään auttaa minua”, harmaa ori nyökkäsi kohteliaasti. Adja hymyili lämpimästi, ainakin se että Jahar vaikutti kohteliaalta, piti paikkaansa.
”Koska et ilmeisesti ole syntymäsokea, voi ollakin että voin auttaa sinua”, Adja sanoi, samalla kun tuo tarkasteli jo uteliaasti Jaharin kasvoja, silmiä ja pään haavaa. Oli onni että Jahar oli sokea, koska Adjan tuijottelu olisi voinut tuntua loukkaavalta.
”Olen vain iloinen että yrität”, Jahar vakuutti. Adja käänsi katseensa Haxoon.
”Pitävätkö sopimuksemme muut kohdat? Autan ystävääsi, mutta toivoisin ettette kerro minusta laumassanne. En halua että joka toinen laumanne jäsen tulee käymään luonani”, Adja sanoi omalla mittapuullaan tiukasti, mikä ei tosin muiden korvaan ollut millään tapaa käskevä sävy. Kaikki kolme nyökyttelivät päitään Adjan onneksi. Akhaltek rentoutui hieman, tuo oli ollut mielensä perukoilla valmis pakenemaan, jos joku kolmesta olisi ollut erimieltä.
”Siitä puheenollen, pystytkö päättämään mitä parannat?” Jahar kysyi. Adja höristi korviaan.
”Pystyn”, tuo nyökkäsi.
”Jätä haavani hoitamatta, jos mahdollista”, Jahar pyysi.
”Mitä sinä sekoilet? Eikö ole sama hoitaa sekin kuntoon?” Susan tivasi Jaharilta.
”Eikö laumassa ihmeteltäisi kun haavani on yhtäkkiä kadonnut? Voin esittää sokeaa jonkin aikaa, mutta haavan parantumista on vaikea teeskennellä. Haavan jättäminen näkyväksi suojaisi myös Adjaa”, Jahar perusteli toiveensa.
”Tuo on hyvä idea”, Haxo kehui. Adjakin näytti tyytyväiseltä siitä että Jahar ajatteli myös häntä.
”Voin hoitaa haavaa hieman. Niin ettei se ole enää niin kipeä. Kunhan et näytä sitä kenellekään parannustaitoiselle, se näyttää tavalliselle kulkijalle varmasti aivan samalta. Mistä muuten sait tuon?” Adja kysyi uteliaana. Jahar käänsi päätään Haxon suuntaan. Knabbi ei ollut kertonut?
”Jouduin tappeluun violencelaisen kanssa. Sain osuman päähän, ehkä oksasta, en ole ihan varma”, Jahar sanoi. Adja oli katsonutkin että haava oli hieman erikoinen, ei sellainen mikä tulisi normaalisti kavioniskusta tai hampaista. Tamma katsahti Haxoon.
”Miten te ette osaa pysyä erossa heistä?”, Adja sanoi hieman naurahtaen. Paremmin olisi että hänestä. Haxon ja Jaharin vammat oli osin aiheuttanut sama hevonen.
”Aloitetaanko?” Adja sanoi ja kääntyi palatakseen luolaan. Susan lähti ohjaamaan Jaharia. Haxo päätti jäädä luolan ulkopuolelle. Tuon teki mieli lähteä. Susanin ja Jaharin seura ei oikein napannut. Mutta ei Haxo kehdannut vain häipyä, vaikka mieli teki.

5:48pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Haxo/Adja/Jahar – Hermi ja Ticho

”Haxo, ala selittää”, Susan sanoi heti kun kolmikko lähti liikkeelle. Tamma olisi varmaan huutamassa korvaan, jos tuo ei johdattaisi Jaharia. Haxo oli turvassa kaksikon edessä näyttämässä tietä.
”Selitä mitä? Mistä tunnen Dianan? Lapsuudesta. Olenko hänelle läheisempi kuin sinä Susan luulit? Ilmeisesti. Onko siitä haittaa Ysalle? Ei tietenkään, juurihan minä yritin vakuuttaa sitä idioottia lähtemään”, Haxo sanoi, eikä voinut peittää pientä ärtymystä äänestään.
”Sinun olisi pitänyt kertoa kokouksessa”, Susan sanoi syyttävästi.
”Ai samoin kuin sinun olisi pitänyt kertoa sinusta ja Jaharista”, Haxo vastasi.
”Älkää viitsikö. Eniten meidän pitäisi nyt murehtia sitä että Dianaa ei saatu häipymään. Entä missä on se Helia josta Susan kerroit?” Jahar puuttui puheeseen. Susan vilkaisi Haxoa.
”En tiedä. Helia ei tullut puheeksi. Diana on varmaan vain ottanut hatkat, hän ei tekisi Helialle mitään”, Haxo vastasi.
”Toinen mistä voisit kertoa, on se, miksi vi tussa Diana tietää violencelaisista ystävistäsi? Tarkoittiko hän Vyriä, Jennyä ja muita?” Susan tivasi lisää, ”ja kenen luokse me olemme menossa? Etkö sinä Jahar muka halua vähän tietää kuka se hermi on?” Susan vilkaisi Jaharia. Jahar pysähtyi, saaden koko joukon pysähtymään.
”Meidän ei ole hyvä mennä riidellen sen hermin luokse”, Jahar sanoi, ”Haxo, ole hyvä ja kerro mitä tiedät.”
”Diana ei tiedä että tarkoitan juuri Vyriä ja Jennyä. He kuitenkin olivat Joeyn mukana pelastamassa minua, ja sitä kautta kun näimme Dianan ennen kuin pääsin parannettavaksi, Joey otti asian tietenkin puheeksi. Diana suuttui siitä, koska olimme puhuneet myös hänestä. Hän luuli että paljastin hänet violencelle”, Haxo valehteli sujuvasti, ja vieritti syytä Joeyn niskoille.
”Mikset kertonut kokouksessa että olit nähnyt Dianan?” Susan kysyi.
”Mikä kuulustelu tämä on? Näimme hänet vain lyhyesti. Hän oli hermien alueella, ilmeisesti juuri lähtenyt aderlinista. Olisin sanonut jos olisin osannut laskea yhteen. Luulin hänen vain… En tiedä mitä luulin hänen tekevän hermien alueella. Sitten Joey lähti viemään minua parantajalle”, Haxo loi tarinaan uskottavuutta muka epäillessään itseään.
”Eli Diana ei tiedä Ysasta?” Jahar kysyi.
”Ei. Mutta hän tietää että minulla on kytköksiä teihin ja Violenceen. Hän ei enää luota minuun eikä pidä minua enää ystävänään. Eikä hän luota teihin. Kukaan meistä ei pääse enää hänen lähelleen. Tietääkö hän Garystä tai Secrosta?” Haxo kysyi.
”Ei tiedä. He saavat hoitaa Dianalle puhumisen jatkossa”, Susan jatkoi. Tuo näytti jättäneen syyttelyn sikseen, mutta Haxosta tuntui että tamman tuima katse ei kertonut tuon todellisia ajatuksia.
”Hyvä. Pas ka että tämä meni näin. Olisi ollut paljon parempi jos kaikki olisimme pysyneet piilossa Dianalta. Vai haluatko Susan vielä kuulustella minulta jotain?” Haxo esitti hieman piikikkään kysymyksensä tammalle. ”Jos et ole jättänyt enempää kertomatta niin en”, Susan sanoi.
”En ole. En ole nähnyt Dianaa sen jälkeen, tai tiedä mitään enempää kuin tekään. Kokouksen jälkeen näin Jerryn, mutta hän ei ole Ysan huolista suurin”, Haxo kertoi.
”Sitten voisit kertoa tästä Adjasta”, Jahar ehdotti, toivoen Susanin pitävän suunsa kiinni. Oli Haxon opastuksesta kiinni, saisiko Jahar tavata kyseisen tamman vai ei. Jos Susan suututtaisi knabin, tuo saattaisi vain häipyä.
”Adja on vähän arka tyyppi, eikä pidä vieraista. Sovin hänen kanssaan että olisin tullut Jaharin kanssa kahdestaan, mutta ehkä hän ei suutu. Hän muuten sanoi ettei ole ennen hoitanut sokeaa ja käski varoittaa ettei välttämättä pysty auttamaan”, Haxo sanoi ja huomasi Jaharin luimistavan korviaan.
”Hän halusi kuitenkin yrittää. Mutta olisi ehkä parempi että Susan jäät luolan ulkopuolelle, ja annat meidän puhua Adjan kanssa. Hän on hyväntahtoinen, mutta tosiaan hieman epäluuloinen. En kuitenkaan usko että hän jättäisi Jaharin auttamisen sikseen vain Susanin takia”, Haxo sanoi.
”Hänen puolestaan toivon, ettei hän jätä”, Susan tuhahti.
”Juuri tuon takia sinun kannattaa olla hiljaa”, Haxo sanoi. Susan pyöräytti silmiään.
”En tiedä kuinka kauan sinun parantamisesi kestää Jahar. Minun kanssani siinä meni ehkä puoli tuntia. Lupasin myös että jäämme pitämään Adjan turvassa parantamisen jälkeen. Hän on kykynsä käytön jäljiltä usein väsynyt”, Haxo jatkoi.
”Tietenkin”, Jahar sanoi, ”jo pelkästä yrittämisestä voisimme etsiä hänelle ruokaa tai tarjota suojaa. Se olisi vain reilua.” Harmaa ori sanoi.
”Meidän mukaamme hän tuskin lähtee, mutta on varmasti kiitollinen muusta avusta. Jatkaisimmeko matkaa?” Haxo sanoi.

Deimos - Violence

Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen väliaikaisleiri tuli näkyviin. Ei mennyt kauaa kun tieto Deimoksen palaamisesta kantautui tutun kolmikon korviin. Deimoksen katse osui tännepäin tuleviin Vyriin, Victoriin ja... Minou... Viha Dianan muistoja kohtaan, jonka Deimos oli jo ehtinyt unohtaa, nousi uudelleen mieleen.
"Johtaja mitä on tapahtunut? Olette haavoittunut", Victir kysyi huolestuneesti. Voi kuinka kultaista.
"Ei mitään erikoista, petturi pääsi vain yllättämään. Asia on jo hoidettu", Deimos sanoi kylmästi, Victor varmasti ymmärsi friisin äänestä olla kysymättä enempää.
"Olenko myöhässä?" Deimos kysyi.
"Ette, rajalta ei ole vielä kuulunut mitään", Vyr vastasi kohteliaasti nyökäten. Hyvä. Deimos saisi hetken.
"Onko Fari tullut takaisin?" Friisi jatkoi kysymistään. Victor luimisti korvansa.
"Ei ole", vanha palomino vastasi. Harmi, ajatusten harhautus olisi kelvannut. Deimos käveli pikaisesti kumartavan Victorin ohi kohti mustavalkeaa overoa. Minou ei näköjään ollut täysi ääliö, sillä sinisen katseen kohdatessaan Deimos huomasi Minoun tajunneen että jokin oli pielessä. Oliko typerä penikka tarpeeksi terävä? Ei tietenkään, Deimos oli jo tarpeeksi lähellä iskeäkseen toiselta jalat alta. Minou lennähti yllättyneesti henkäisten kyljelleen. Deimos nappasi tuon niskasta kiinni, nosti toisen pärstän sopivalle korkeudelle ja iski toisen etupolvensa suoraan Minoun naamaan. Tarpeeksi lujaa että Minou sylkäisi verta.
"Luulitko etten saisi tietää?! Kaikista lauman tammoista päätit kuolata minun kumppaniani", Deimos ärähti nuoremmalle orille. Vyr oli loikannut hyvän välimatkan päähän, Victor sen sijaan seurasi paikoillaan tylsistyneenä kuin kuulisi maailman epäyllättävimmät uutiset ikinä. Tuon mielestä Deimos voisi varmaan lyödä vähän kovempaa.
"Mistä vit- ou.. Sori. Miten sinä siitä tiiät?" Minou tivasi tajuttuaan.
"Amira", Deimos murahti. Minou kirosi mielessään, se tosin näkyi penikan ilmeestä.
"Se oli ennen kuin sinä otit hänet", Minou sanoi. Näyttikö siltä että tuo seikka merkitsi yhtään mitään? Deimos taittoi korvansa niskaan toisen sanojen takia ja potkaisi overoa takajalallaan suoraan vatsan alle. Johan Minou irvisti kivusta.
"Typerys, ole onnellinen että olet minulle hyödyllisempi elävänä", Deimos murahti katsoen säälittävää näkyä inhoten.
"Sinä!" Deimos käski ensimmäistä tammaa jonka friisi huomasi. Sotilas pysähtyi ja vilkaisi jännittyneenä maassa makaavaa Minouta.
"Hae sammalta ja tule pesälleni puhdistamaan tämä pois minusta", Deimos käski, tarkoittaen omaa vertaan joka oli kuivunut tuon kaulalle, rinnuksille ja etujalkoihin. Sotilas kumarsi ennen kuin lähti pikaisesti hoitamaan tehtävää. Deimos lähti pesälleen, mutta kuuli kuinka Victor otti tilanteesta kaiken ilon irti jäädessään pilkkaamaan Minouta.

Diana-Koditon

Haxon sanat tuntuivat ilkeältä, mutta se ei näkynyt ulospäin. Tuo ei ollut anteeksi pyyntöä, kaukana siitä. Eivätkä edes kirjaimellisesti se mitä tuo sanoi iskenyt vaan sävy miten Haxo oli pahoittelunsa todennut. Tämä ystävyys todella oli tässä. Ei ori aikonut ymmärtää minun näkökulmaani eikä aikonut pyytää anteeksi *********** käytöstään. Ja jälleen tuo puhui jostain olemattomasta suunnitelmastaan. Miten muka? Mikä sellainen tapa joka ei olisi moraalisesti väärin voisi estää sodan ja piilottaa minut Deimokselta? Haxo aina vain puhui jostain suunnitelmasta, mutta ei hänellä ollut mitään suunnitelmaa. Hän oli itsekäs. Hän halusi minun olevan itsekäs, mutta en voisi tehdä niin. En vaikka se tarkoittaisi kuolemaani. En tietenkään ollut täysin varma auttaisiko näkemiseni sodan estämisessä, mutta miksi Haxo ei voinut ymmärtää, että minun täytyi kuitenkin yrittää. Kuitenkin kaikesta vihasta ja ärtymyksestä huolimatta tunsin pienen syyllistävän piston rinnassani kun Haxo käänsi päänsä pois päin. Hän oli tehnyt väärin, todella väärin, mutta jos hetkeksi unohdettaisiin se, miten tuo oli pettänyt luottamukseni täysin, niin estämiseni takana vain yritys suojella. Mutta elämä ja tunteet eivät toimineet niin, että voisi vain täysin hylätä epämukavat asiat mitä toinen oli tehnyt. Niinpä en aikonut edes yrittää saada oria ymmärtämään. Huomioni kääntyi Susaniin tuon tylyn kommentin vuoksi. Katsoin tuota vain kylmästi, mutten vastannut ja huomioni kääntyi vielä Haxoon.
"Toivottavasti ymmärrät vielä joskus, miten väärin olet toiminut" sanoin kylmästi ja lähdin kävelemään kohti Tichoa. Minun täytyisi saada itseni rauhoittumaan ennen kuin palaisin Tichoon, nyt ei ollut oikea hetki romahtaa tai räjähtää jos joku päätti kettuilla ja purkaa stressiään minuun.

5:46pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Haxo - Hermi

Knabbi ymmärsi Dianan pointin siinä asiassa, että Haxo oli ilman lupaa kertonut asioita, joista tiesi ettei Diana halunnut niiden leviävän. Mutta Haxo ei ymmärryksestään huolimatta tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa. Diana ei tiennyt suurempaa kuvaa. Haxo oli vain palvellut Ysaa, ja tekisi niin uudelleen. Valitettava tosiasia oli että Ysa meni Dianan pahan mielen edelle. Haxo ei halunnut tamman vahingoittuvan, mutta Haxon mielestä Diana ylireagoi asiaa.
"Myönnän tehneeni niin ja olen pahoillani. Mutta minä yritin vain suojella sinua. Täysin turhaan selvästi, kun sinä paljastat itse ihan itsesi", Haxo sanoi, eikä tuon pahoittelu hurjasti kuulostanut pahoittelulta. Susanin sanat saivat Haxon mulkaisemaan tammaa, joka oli tullut lähemmäs, jättäen Jaharin paikoilleen.
"Susan ei nyt", Haxo sanoi turhautuneesti. Dianan puuttuessa puheeseen tuo kuitenkin katsahti ticholaistammaa uudelleen.
"Teit mitä?" Haxo kysyi syyttävästi.
"Ei sen väliä enää", Susan tuhahti korvat luimussa. Haxon huomio kääntyi takaisin Dianaan, ja oh kuinka vihaiseksi tamma sai knabstrupin ilmeen viimeisillä sanoillaan.
"Olen pahoillani että olin noin ***** ystävä sinulle", Haxo sanoi hyvin myrkyllisesti, korvat tiukasti niskassa.
"Mutta mikset voi tajuta että sota saataisiin estettyä ihan ilman sinun uhriutumistasi ja... Turha vääntää rautalangasta. Mutta muista kuinka moni sinua varoitti kun teet isoimman virheen elämässäsi, kun..." Haxo vaikeni, ja käänsi katseensa tammasta pois. Haxo ei halunnut ajatella mitä tuon ystävälle kävisi. Ei, Haxolla oli vielä keinoja. Vyr, ja Jenny voisivat tehdä jotain tammaa auttaakseen. He pitäisivät Dianaa silmällä Haxon puolesta. Jos siis Diana ei kuolisi samointein tapaamisessa. Haxo kääntyi ympäri, tuo ei halunnut enää katsoa Dianaan.
"Mennäänkö Jahar?" Haxo kysyi tyynesti, kuin ei olisi ollut levittämässä koko pakkaansa ihan hetki sitten.
"Sinä varmaan osaat leiriin itsekin", Susan sanoi tylysti Dianalle ja korvensi katseellaan Haxoa. Knabbi tajusi olla kieltämättä että tamma tulisi mukaan.

Diana-Koditon

Ja kenenköhän syytä sekin oli. Mitäs käyttäytyi niin kuin olisi juonimassa minua vastaan. Tietenkään kukaan ei pitänyt Deimoksesta tai siitä mihin tämä saari oli ajautumassa. Ei kukaan järkevä halunnut sotaa! Mitä enemmän Haxo puhui sitä vihaisemmaksi muutuin. Mikä taisi olla juuri päinvastainen suunta, mitä Haxo tai kaksi ticholaista halusivat. Haxo yritti kääntää asian kuin ei olisi tehnyt mitään väärää. Mutta hän oli. Kaikki salaliitto teoriat sikseen, Haxo oli silti paljastanut minut. Maininnut nimeni.
"Kuuletko edes itseäsi? Hyvä on, et ehkä olekkaan tekemisissä Jerryn kanssa, hyvä! Mutta se mitä minä nyt ymmärrän on, että olet jakanut minun henkilökohtaisia asioita henkilöille, joita minä en edes tuntenut. Sinä tiesit, että yritin pysyä piilossa. Sinä tiesit, etten halunnut nimeni tulevan ilmi, varsinkaan Ticholaisille ja Violencelaisille! Mutta ei. Et osannut pitää tuota isoa turpaasi kiinni vaan jaat MINUN asioitani ulkopuolisille, jotka ovat juurikin näistä kahdesta laumasta, joita yritin vältellä! Se ei ollut sinun asiasi puhua minusta! Se ei ole sinun tehtäväsi päättää mitä minä teen tässä tilanteessa Haxo!" en välittänyt kahden viraan läsnäolosta, Haxon oli paras kuulla kuinka tyhmästi tuo oli käyttäytynyt. Susan sen sijaan ei aikonut vain pysyä hiljaa.
"Haxo, kuinka läheinen sinä olet Dianan kanssa?" tuo kysyi epäillen. Nyt vain naurahdin, en selvästikkään iloisesti.
"Ja sinä varmaan vain valehtelit vaarasta Tichossa. Ja vaikka et, minua ei enää kiinnosta haluaako joku siellä satuttaa minua. Todella! Kukaan teistä ei tiedä, ei ymmärrä mitä minä olen joutunut kokemaan ja päättämään. Te ette tajua tilannettani laisinkaan, poratkaa se mielenne. Voitte ehkä pitää päätöksiäni tyhminä tai hulluina, en välitä! Minä tiedän, että mitä teen on oikein" huomioni kääntyi takaisin pilkkuturkkiin.
"Sanoit niin itsekin, että Deimoksen takia ystäviesi henki on ollut vaarassa. Yhtä lailla on minunkin. Yksi heistä menetti jo henkensä. Jos tosissasi yrität pyytää minua olemaan tekemättä mitään ja piiloutumaan, et tunne minua. Ja ystävät tuntetvat toisensa" viimeinen lause oli hillitty, tunteeton ja kylmä. Se oli suojautumiskeino, sydämmeni ei olisi kestänyt toista menetystä tänään. En voinut pitää Haxoa enää ystävänäni, ihan vain oman mielenrauhani vuoksi, mutta myös tuon tekojan. Ystävät eivät tehneet niin.

Haxo – Hermi

Ääni taaempana sai Haxon kääntämään katseensa siihen suuntaan ja taittamaan korvansa niskaan. Eritoten tuo mulkaisi Susania, eikö toinen osannut käyttää päätään ja kuunnella kannattiko tänne tulla?! Voi Saaatana, Haxo käänsi katseensa takaisin Dianaan, ja tuon ilme oli vihaisen pettynyt.
”Käyttäydyt kuin menossa olisi jokin hirveä salaliitto”, Haxo tuhahti hivenen alentavasti.
”Minulla on ystäviä vähän kaikkialla ja ystävät yleensä kertovat huolensa kavereilleen. Sen voin sanoa että kukaan ystävistäni ei pidä Deimoksesta tai nykyisestä maailman menosta”, Haxo jätti mainitsematta violencelaiset, ja toivoi Dianan pitävän päänsä kiinni. Haxo tunsi Susanin polttavan katseen niskassaan, tamma oli varmaan valmis lopettamaan Haxon jos tuo sanoisi jotain väärää. Tai jos selviäisi että Haxo oli kertonut Jennystä, Vyristä ja Frankista Dianalle. Miten Diana muka väitti etteivät violencelaiset voisi ystävystyä hermien kanssa? Ja itse valkoinen hermi tamma oli päätynyt samaan petiin Violencen johtajan kanssa.
”Mitä tapahtuu?” Jaharin ihmettelevä kysymys olisi naurattanut toisessa tilanteessa.
”Diana on täällä”, Susan sanoi hiljaa, jolloin Jaharkin luimisti korvansa.
”Ja nämä kaksi idioottia ovat olleet sen verran ihania minulle, että kuuntelivat minun huoleni. Että eräs Diana saattaa joutua vaikeuksiin. He halusivat auttaa. Miksei minua ole sinulle mainittu johtuu ihan vain siitä miten erosimme viimeksi”, Haxon ääni oli vihainen. Tuo tunsi olevansa nurkkaan ajettu.
”Minä en ole missään yhteydessä Jerryyn. Olisin tappanut hänet viime näkemällä jos pystyisin. Ja Joey… Ehkä Jerry vain yritti päästä ihon alle. Jos olet niin varma Joeysta, niin olkoon. Olkoon myös sille että jos haluat palata tuonne”, Haxo nyökkäsi päällään taakseen Tichon suuntaan, ”ja uhrata itsesi, niin kukaan meistä ei estele. Mutta kehtaatkin väittää, että minä en välitä ystävistäni. Sinä et ollut välittömässä hengen vaarassa silloin piilotellessasi, mutta aika moni ystäväni oli paljon lähempänä hengenlähtöä exäsi takia.” Haxo viittasi jälleen Aderliniin. Oli ollut virhearvio jättää kertominen niin viime tinkaan. Tosin silloin sentään Diana oli ollut halukas välttelemään Deimosta. Diana tosin oli jo selventänyt jotain kompleksiaan siitä miksi mieli oli muuttunut.

Diana-Koditon

Haxo jatkoi vakuuttelua, mutta aloin epäröidä. Ehkä pilkkuturkki puhuikin totta? Mutta miten voisin varmistaa, että hän ei vain yrittänyt saada luottamustani takaisin, jotta voisi myöhemmin puukottaa minua selkään. En myöskään nauttinut tavasta jolla Haxo puhui ystäväni menettämisestä. Niin kuin se olisi ollut vain pieni epämukavuus elämässäni.
"Haluaisin uskoa sinua HAxo, todella. Mutta tarinassasi ei ole järkeä. Violencelaiset eivät kaveeraa Hermien kanssa, voin taata, että he inhoavat meitä. Helve tti, hehän ovat riehuneet ja tappaneet jokaisen epäonnisen hermin joka on sattunut heidän tielleen. Ja Joey ei myöskään olisi koskaan tekemisissä Jerryn kanssa. Kusipää hän on, mutta hän tietää miten hyvä Jerry on manipuloimaan ja pysyy kaukana siitä mielipuolesta. Ukkokaan ei olisi mistään järkevästä syystä tekemisissä Deimoksen kanssa. Joten miten minun pitäisi uskoa si" hiljenin äkisti. Emme olleet yksin.
"Haxo, löysitkö jo ystä... Diana?" Susan aloitti ensin innokkaasti mutta hämmentyi minut nähdessään. Jahar seisoi Susanin vierellä(?). Hämmennyin yhtä lailla, mutta päässäni alkoi raksuttamaan. Kaikki nämä kolme halusivat minut pois Tichosta ja eivät halunneet minun näkevän Deimosta. He myös tunsivat toisensa. Peruutin askeleen.
"Te kaikki olette samassa juonessa... Eikö niin Haxo?" Viimeinen kysymys oli syyttävä ja nyt kylmyys oli palanut kasvoilleni. Olinkin kehdannut hetken uskoa, että ehkei Haxo yrittänytkään manipuloida minua ja saada minua luottamaan itseensä. En tiennyt oliko Jerry tämän kaiken takana, mutta jotain häiritsevää oli meneillään. Jotain, mikä ei ollut oikein.

5:45pm 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Haxo - Hermi

Haxon sydän jätti lyönnin välistä Dianan ensimmäisten sanojen takia. Mutta onneksi Diana ei jättänyt asiaa siihen. vaan kertoi lisää. Mikä tosin sai Haxon enemmän hämmentyneeksi.
"Diana, minä en ole mikään Jerryn kätyri. Ne violencelaiset ovat minun ystäviäni, he pelastivat minut Deimokselta, Farilta ja Ukolta. Joeykin tosin, mutta miksi sitten Jerry puhuisi Joeysta samalla kun yrittää tappaa minut? Olen pahoillani kaveristasi, mutta minä en tiedä mitään mitä on tapahtunut tai mitä Jerry on tehnyt" Haxo vänkäsi vastaan. Ben? Kuva violencen upseerista käväisi Haxon mielessä. Tiesi tyypin, muttei tuntenut.

Diana-Koditon

Haxon sanat saivat minut vain huokaisemaan ja pudistamaan päätään. Tietenkin ori yrittäisi väittää vastaan. Ja tuo kehtasi vielä tunkea syyt Joeyn niskaan.
"Haxo, minä tiedän. Siksi sinä kerroit niille Violencelaisille, että olen elossa ja sen takia Jerry ei hyökännyt kimppuusi kun olimme Elainen kanssa. Hän olisi helposti voinut tappaa sinut. Eikä Joey ikinä kaveeraisi Jerryn kanssa. Hän vihaa Jerryä lähes yhtä paljon kuin minäkin, useampi hänen kavereistaan kuoli Jerryn takia. Niin kuin sinäkin jos et lakkaa kuuntelemasta häntä. Jerry on paha. Todella paha. Ben teki saman virheen kuin sinä ja joudin hautaamaan hänet vain hetki sitten. Ei Jerry välittänyt, että Ben oli vakavasti vahingoittunut. Hän jätti ystäväni kitumaan ennen kuin hän vuoti kuiviin ja kuoli" puhuessa Benistä silmäni alkoivat jälleen vietystä, mutta kyyneleitä ei valunut. Suljin silmäni ja laskin pääni hengittäen syvään. Toivottavasti Haxo ymmärtäisi minun puhuvan totta ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Haxo – Hermi

Dianan sanat eivät vakuuttaneet. Miksi Diana luuli että hän voisi pysäyttää kaiken? Deimos ja Jerry halusivat tuhota ja tappaa, Diana olisi vain yksi ilo matkan varrella. Huomatessaan Dianan alkavan kyynelehtiä, Haxo tunsi säälin piston. Diana oli epätoivoinen ja väsynyt. Mutta ei se ollut syy luovuttaa. Haxon ilme pehmeni hieman mutta vain hieman.
”Jerry? Miksi sinä luulet että minä sen idiootin kanssa olisin? Vasta muuan tunti sitten juoksin häntä karkuun henkeni edestä” Haxo sanoi inhoten, tietämättä inhosiko enemmän muistoa Jerrystä päällään, vai sitä että Diana luuli Haxon työskentelevän Jerrylle.
”Sinulla on ihan väärä kaakki. Jerry kaveeraa Joeyn kanssa”, Haxo tuhahti. Parempi antaa tieto ennen kuin Diana pakenisi naaman edestä. Ei tuosta tammasta ikinä tiennyt.

9:50am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Diana-Koditon

Ohjeeni menivät kuuroille korville. Pettyneenä katsoin kun Haxo luuli valistavansa minua. Orin jokainen sana sai minut vain vihaisemmaksi Jerrylle. Kuinka epätoivoisesti Haxo yrittikään väittää että välitti muka minun hyvinvoinnista eikä omista eduistaan.
"Toisin kuin sinä, minä en välitä vain itsestäni! Jos minä en kohtaa heitä, viattomat kärsivät. He kuolevat. Jotkut ovat jo menettäneet henkensä tämän kaiken takia. Koska minä pakenin!" nyt ääneni alkoi murtua ja silmäni vetistyä.
"Kaikki väittävät, ettei minun ole turvallista tavat Deimosta. Kyllä minä sen vit tu tiedän! Minä tiedän, että voin kuolla sekä Deimoksen että Jerryn käsiin. Mutta minun henkeni ei ole tärkeämpi kuin niiden viattomien. En tiedä mitä Jerry on sinulle vakuuttanut, että yrität noin kovasti saada minut pysymään erossa Deimoksesta, ettei hänen suunnitelmansa mene pieleen, mutta en jaksa enää. Minulle riittää. Pyydän vain, että pysyt itse erossa Jerrystä. Et tietenkään kuuntele minua, koska hän on varmaan jo täysin aivopessyt sinut, mutta jos oma henkesi on kallis, niin älä kuuntele sitä mielipuolta. Hänen seuraamisensa johtaa vain kuolemaan" Puhe alkoi huutaen ja parin kyyneleen kera, mutta lopussa näytin vain uupuneelta. En jaksanut väitellä tästä enää.

Haxo – Hermi

Kiristää? Haxon vihaisemmaksi muuttunut ilme ei värähtänyt, vaikka tuo hämmentyikin hieman. Valheita? Ysa ei valehdellut Haxolle, Haxo ja Raymond olivat heistä kaikista eniten perillä yhtään mistään. Heillä oli suunnitelma, toisin kui Haxon edessä olevalla idiootilla. Haxo kuuli kyllä että Diana mainitsi jonkun ystävän kuolemasta, surullista, mutta nyt Haxo ei ehtinyt jakamaan myötätuntoa.
”Juuri tuota minä tarkoitan! Sinulla ei ole mitään suunnitelmaa mitä teet. Unohdat vain miksi olet pakoillut Deimosta vuoden ja Jerryä puolet elämästäsi! Miten sinä muka kohtaat heidät kerro toki. Eikö sinua yhtään mietitytä että Deimos luultavasti vie homman loppuun, raiskaa ja tappaa sinut ja jos ei tapa niin Jerry varmasti hoitaa sen osan mielellään loppuun. Miksi Hiivatissa sinä haluat kävellä suoraan kuolemaan. Nyt valoja tauluun Diana. Minä haluan että sinä elät, olisi paljon helpompaa jos sinäkin haluaisit samoin!” Haxo vastasi vihaisesti, eikä välittänyt enää kun tuon äänenvoimakkuus nousi.
”Ja kenestä sinä edes puhut? Pitäisikö sinun itse sanoa itsellesi että varo idiootti!” Haxo jatkoi silmiään pyöräyttäen.

Diana-Koditon

Avustettua itsemurhaa? Yritin estää SODAN!! Miten helvetissä tuo ei sitä ymmärtänyt? Tai noh, ei Haxon tarvinnut sitä ymmärtää. Orin ei tarvinnut ymmärtää yhtään mitään, sillä Jerry vain kääntäisi sanani minua vastaan ja saisi pilkkuturkin vain enemmän omalle puolelleen.
"Tietenkään et halua että menen Tichoon. Jos kohtaan Deimoksen, ette voi enää kiristää minua. Tiedätkö mitä? Minua ei kiinnosta. Deimokselle selvitköön että olen elossa ja tavatkoon minut. En anna hänen tai Jerryn päästä enää pälkähästä, aion kohdata molemmat. En oleta sinun ymmärtävän. En nyt kun pääsi on sekoitettu valheilla..." huokaisin loppuun syvään. Benin kohtalo kalvasi. Pitäisikö minun olla ymmärtäväisempi? Mutta se voisi saattaa henkeni vaaraan. Oliko Haxon henki vaarassa? Jos olisin ymmärtäväisempi, voisiko tuo vielä pelastua?
"Tiedän ettet kuuntele minua tai välitä mitä sanon. Hetken kuitenkin pidin sinua ystävänäni, joten varoitan sinua. Oma päätöksesi on kuunteletko vai etkö. Hän ei ole vaaraton eikä todellakaan ajattele sinun etuasi. Hän..." suljin silmäni ikävän muiston välähtäessä mielessäni.
"Rakas ystäväni kuoli juuri hänen takiaan. Koska ystäväni ei ymmärtänyt kuinka vaarallinen ja manipuloivat se kusipää on. Joten jos arvostat omaa henkeäsi, poistat itsesi tästä tilanteesta" mutta vaikka Haxo kuuntelisi minua, en pystyisi luottamaan pilkkuturkkiin vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Hän käytännössä edes auttoi Jerryn suunnitelmaa tappaa minut. Sitä ei olisi helppo antaa anteeksi.

Haxo - Hermi

Okei, Diana oli edelleen vihainen. Haxo luimisti enem korviaan tamman jatkaessa puhumista. Tiesikö Diana jotain enemmän? Samalla Haxo vähän suuttui. Hän ei ehkä ollut aivan rehellinen, mutta hän oli suojellut Dianaa! Eikö tamma ymmärtänyt sitä?
"Paraskin puhuja. Tietenkin pidän sinua silmällä, kun sinä näytät yrittävän avustettua itsemurhaa joka toisessa käänteessä. Mihinhän minä olen pääni tunkenut, mikä olisi niin kamalaa, että sinä ehdit miettimään minua oman elämäsi ohi?" Haxo kysyi kärkkäästi.
"Ja miksi sinä olet Tichon rajalla? Tämä on viimeinen paikka minne sinun kannattaa mennä", Haxo jstkoi ärtyisästi.

Diana-koditon

Haxokaan ei vakuttanut olevan yhtään mielissään kohtaamisesta, taaksepäin suuntaavista korvista ja jähmettymisestä päätellen. Pilkkuturkki kuitenkin avasi suunsa, tervehtien. Ei tajunnut vain poistua paikalta. Eipä tietenkään. Tuohan halusi tietää mitä minulle oli käynyt, että voisi jakaa tietonsa Jerrylle.
"Etkä sinä ilmeisesti painunut helvettiin niin kuin piti" tuhahdin kylmästi. Haxoa katsoessa Ben tuli väistämättä mieleeni ja kuristava tunne palasi.
"Et tietenkään... Haluat vain pitää minua silmällä, sehän on sinun työsi. Oikeastaan säälin sinua vähän. Et edes ymmärrä mihin olet tunkenut pääsi ja millaisessa vaarassa olet. Toivon vain, ettet joudu maksamaan tästä hengelläsi" peitellyn surun pystyi yrityksestäni huolimatta kuulemaan kylmyyden ja vihan takaa. Vaikka Haxo oli pettänyt minut täysin, en toivonut orin kuolemaa. Katoamista elämästäni kyllä, mutta en kuolemaa. En nyt, kun olin juuri joutunut hyvästelemään entisen ystäväni joka yhtä lailla oli joutunut Jerryn manipuloinnin uhriksi.

Haxo - Hermi

Susania ei näkynyt. Ei mennyt kauaa että Haxolle tuli tylsää, joten tuo päätti etsiä ruokaa. Tichon rajan tuntumassa orin ei tarvinnut liikkua muutamaa metriä enempää, että löysi mukavan heinämättään jota Haxo alkoi aikansa kuluksi tuhoamaan. Haxo nykäisi uuden suullisen heinää ja nosti päänsä ylös. Knabbi vilkaisi Tichon suuntaan, ei vieläkään mitään. Tyytyväisesti rouskuttaen Haxo käänsi päätään ja katseen siirtyessä lumiseen metsikköön ja siellä näkyvään valkoiseen tammaan, pilkkunaama jähmettyi täysin. Mitä *****a Diana täällä teki? Haxo nielaisi osin pureskellun suullisen, ja luimisti korviaan kun heinämöykky painoi inhottavasti kaulan rakenteita matkallaan alas. Missä Helia oli? Ei ei, Diana ei saanut tulla takaisin. Haxo panikoi mielessään. Miksi tamman oli pitänyt nähdä hänet? Mitä jos Susan ja JAhar tulisivat ja Diana näkisi heidän Haxon kanssa? Ei ei, nyt mentiin vi turalleen ja vauhdilla. Haxo otti askelen valkeaa tammaa kohti, mutta pysähtyi kun näki Dianan ilmeen. Samassa viime kerta kun ori oli tamman nähnyt, palasi mieleen. Mutta niin palasi myös Joey. Ja Jerry. Haxo veti hitaasti henkeä ja keräsi ajatuksiaan. Diana ei tiennyt mitä Haxo tiesi. Dianan mielestä Haxo luultavasti tiesi vain sen että Haxo oli varoittanut tammaa menemästä Aderliniiin. Diana ei tiennyt että Haxo tiesi tamman kaikki liikkeet sen jälkeen. Haxo pakotti korvansa rentoutumaan, vaikka se olikin vaikeaa.
"Hei..." Haxo sanoi varovasti jäitä kokeillen.
"Et selvästikään palannut Aderliniin. Hyvä juttu", Haxon äänessä ei ollut normaalia iloa, vaan varovaisuutta ja varautuneisuutta, samalla kun tuo tarkkaili Dianan kasvoja.

Diana-Koditon

Matkallani takaisin Tichoon en törmännyt susiin saatika Heliaan. Kukaan vanha tuttukaan ei keskeyttänyt matkaani. Päätöksen tuoman adrealiinin voimalla matkasi Vesiputouksilta ripeään tahtiin kohti Tichoa. Enimmäkseen laukaten, mutta tarvittaessa raviin hidastaen. Mielessäni välähti monenlaisia kuvia, niin Benistä, Kayosta, Taistelikuopista ja Jerrystä. Ajatukseni kuitenkin palasivat aina Deimoksen sinisiin silmiin. Katseeseen juuri ennen kuin Friisiläinen oli iskenyt hampaansa minuun. Ben oli varmasti nähnyt saman. Hetken Deimoksen silmät olivat olleet sinisemmät. Kuin meri, taivas ja jää, kaikki kolme yhdistettynä. Niissä oli ollut jotain väärää, jotain luonnotonta. Ennen ne olivat pelottaneet. Nyt ne toivat minuun päättäväisyyttä. Tiesin mitä tehdä.

Pysähdyin yllättäin. Ticho oli lähellä, mutta huomioni oli herättänyt lähestyvät askeleet, joiden en uskonut kuuluvan ystävällisen lauman soturille. Paransin ryhtiäni ja valmistauduin kohtamaan mahdollisen seuraavan ongelman. Sitä elämäni tuntui tuppaavan riittämiin, miksi tämä olisi erilainen? Tuuli tuulahti tulijan suunnasta, jolloin silmäni suurenivat, Haxo(?). Katsoin ympärilleni, en ehtisi enää poistua. Ori olisi pian näköetäisyydellä. Niinpä vedin syvään henkeä ja päättäväinen ilmeeni muuttui kylmäksi, lievästi vihaseksi.

9:48am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Diana-Ehkä se kohtapuolii ratkeaa mihin hän kuuluu

Varoen asetin pääni tuon kaulan yli, hentoon halaukseen. Kehoni lämpö ympäröisi nyt Benin täysin. Minun täytyi keksiä jotain muuta puhuttavaa, itsenikin vuoksi. En pysyisi kasassa, jos en ajattelisi jotain muuta.
"Et arvaakaan missä kaikkialla olen käynyt tässä välissä. Tichossa, Solassa, taistelukuopilla ja jopa hetken aikaa asuin Aderlinissakin. Törmäsin siellä Daniin, hän ilmeisesti palasi takaisin. Hän oli niin kiltti minulle, niin kuin Elainekin. Hän on Ticholainen. Tulisitte varmasti todella hyvin toimeen, voin kuvitella. Elaine ei kyllä ensin ollut hirveän ystävällinen kun ensimmäisen kerran törmäsimme. Hän ei pitänyt siitä, että olin Violencesta. Onneksi hän lopulta ymmärsi että olen hieman erikoisempi lauman jäsen. Oha ja Thor. Te tulisitte niin hyvin toimeen. Thor on ihana, hän oli kuin isäni Solassa. Oli ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa. Ja niin sinuakin. Olimme hyvä tiimi. Muistatko kun törmäsimme Faijeriin? Otit hänet huostaasi, vaikket ehkä ollut mikään suurin varsaihminen. Faijer... Mitäköhän hänelle kuu..." hiljenin kun tajusin, ettei Ben enää hengittänyt. Kietouduin tiukemmin ruunikon ympärille ja annoin kyynelten tulvia
"Kiitos ja anteeksi" kuiskasin tuon korvaan hetken kuluttua, kun sain itseni rauhottumaan. Varoen poistuin velton ruumiin takaa pois. Paljastin lumen alta laajan sammalpeitteen ja varoen otin yksittäisiä kookkaita sammallaattoja irti. Kaivoin matalan kuopan, jäätynyt maa ei paljoa antanut syvempää kaivaa. Nappasin Benin harjaksesta kiinni ja raahasin tuon paljastetun maan kohdalle. Peitin rakkaan ystäväni sammalilla ja hetken seisoin sen edessä, kyyneleet jäätyen sammaliin.
"Ansaitsit paljon parempaa" nostin katseeni ylös taivaisiin, kirkas taivas ei kuvastanut tunnelmaa laisinkaan. Mutta se antoi toivoa. Synkimmänkin hetken voisi valo kirkastaa...

Olin lähtenyt kävelemään takaisin kohti Tichoa. Kyyneleet olivat kuivuneet, mutta olin uupunut. Niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Olin uupunut tähän kaikkeen pas kaan. Benin kuolema oli kuitenkin selventänyt ajatuksiani. Minun täysyisi palata Tichoon ja tavata Deimos. En enää välittänyt vaikka monet halusivatkin minut kuolleena. Kukaan ei enää kuolisi koska minua pelotti. Kukaan läheiseni ei enää joutuisi manipuloinnin kohteeksi. Jokin oli muuttunut minussa. Se näkyi silmissäni. Vaikea vain oli sanoa, että mikä.

Deimos

Kuinka Ben oli saattanut? Kuinka Ben oli ollut niin tyhmä? Jerryllä oli varmaan osasyynsä tapahtuneeseen, mutta Benin olisi pitänyt tietää paremmin. Ja miten Jerryä ei oltu löydetty? Hermiä oltiin etsitty ympäri hermien aluetta, mutta mokoma riesa olikin piilotellut paljon lähempänä kuin Deimos oli ikinä kuvitellutkaan. Friisi pysähtyi ja käänsi katseensa takana olevien vuorten suuntaan. Deimos oli jo niin kaukana, että vain korkein huippu näkyi raosta puiden välistä. Olikohan Ben jo kuollut? Deimos taittoi korvansa niskaan. Ei olisi pitänyt jättää toista. Mutta ei Deimos ehtisi enää palata. Vai ehtisikö?
Levitaatio kiemurteli selän kautta esiin ja rauhallisesti lähti kiertymään mustan kaulan ympärille ja kohti korvaa. Se ei pitänyt tällaisesta surullisesta säälittävyydestä. Isäntää pitäisi hieman auttaa, mutta sisältäpäin ei selvästikään ollut tarpeeksi. Varsinkin kun friisi edes harkitsi palaamista.
Rauhoitu. Sinä voitit. Petturi sai ansionsa mukaan, Jerry on vielä jäljellä. Noin, paljon parempi. Jerryn ajattelemisesta aiheutuva viha oli paljon hyödyllisempi tunne, kuin aikaisemmat lamauttavat, hidastavat tuntemukset. Nyt isäntä voisi rauhassa keskittyä hakemaan sen typerän tamman takaisin. Deimoksen taittaessa korvansa niskaan, ilmaolento perääntyi hieman. Deimos ei ajattelisi Dianasta noin. Dianasta ei tulisi mikään kaukainen muisto, kuten Miraclesta oli tullut. Hyvä on, entä Ticho? Heidän aikansa olisi aivan kohta täysi. Aivan pian heidät kaikki voitaisiin tuhota, kostona siitä mitä olivat vieneet. Deimoksen pitäisi vain jatkaa matkaa ja päästä perille ajoissa. Ajatusten kääntäminen Tichoon toimi ja sai Deimoksen kääntämään taas katseensa eteenpäin ja jatkamaan tuskallisen hidasta matkaa, veren menetyksen heikentämänä. Aivan kohta Deimos saisi tahtonsa läpi. Aivan kohta Deimos tappaisi he kaikki.

Haxo

Helia ja Diana pääsivät matkaan. Haxo oli rauhallisin mielin, Helia pitäisi hyvän huolen valkeasta tammasta. Pilkullinen knabstrup käänsi katseensa Susaniin, joka oli juuri kääntymässä pois. Haxo ravasi esiin metsästä jolloin tuon askelet saivat Susanin pyörähtämään varuillaan ympäri. Tamma kuitenkin rentoutui, kun tajusi tulijan olevan vain Haxo.
”Hei. Te onnistuitte”, Haxo sanoi, viitaten aiemmin näkemäänsä.
”Jahar onnistui. Minä vain saattelin hänet oikeaan suuntaan”, Susan valehteli ylpeästi. Jahar ei missään nimessä saisi huonoa nimeä Ysan keskuudessa.
”Hyvä hyvä. Jaharista puheenollen, minä löysin Adjan. Sen parantajan. Hän suostui auttamaan Jaharia”, Haxo kertoi iloiset uutiset.
”Hienoa, hän olisi saanut katua jos ei olisi suostunut”, Susanin sanat saivat Haxon katsahtamaan vaaleaa tammaa ihmetellen. Tamma kuitenkin hymyili ilkikurisesti. Heh, Susan vain vitsaili niinhän?
”Kunhan pystyt, voinet tuoda Jaharin tänne. Minä odotan täällä”, Haxo sanoi.
”Sopii. Minulla menee hetki, en voi ihan suoraan palata leiriin. Heidän pitää saada etumatkaa”, Susan nyökkäsi suuntaan jonne hermikaksikko oli mennyt. Tamma ei joutuisi vaikeuksiin, Susan voisi vain sanoa saattaneensa Dianan leiriin ja hups, valkea tamma oli hävinnyt Susanin vastuulta. Haxo ja Susan hyvästelivät, ja Haxo vetäytyi hieman kauemmas rajasta, Susanin palatessa keltavihreään metsään takanaan.

Adja

Aluksi Adjaa hieman kadutti, että oli mennyt lupautumaan auttamaan. Tuo ei ollut varma oliko vielä valmis. Haxon parantamisesta oli kulunut niin vähän aikaa. Adja lopetti hermostuneen kävelynsä edes takaisin luolassa ja veti syvään henkeä. Haxo vaikutti kunnolliselta. He ymmärtäisivät kyllä jos Adja ei pystyisi. Sitä paitsi, tamma ei edes ollut varma osaisiko auttaa. Oikeastaan sokean parantaminen olisi kiinnostavaa, ihan kokemusmielessä. Jos Adja ei nyt jaksaisi, voisihan se Jahar tulla uudelleen kunhan Adja oli hieman parempana. Sitten hermitamma luimisti siroja korviaan. Tuon pitäisi saada kaksikko lupaamaan, ettei ketään muita tulisi enää. Adja ei halunnut kokonaista laumaa käyttämään tuon kykyä hyväksi. Laumojen sairastilanne oli ikävä, mutta Adja ei mahtaisi sille mitään. Rauhoittuneena Adja suuntasi ulos märkään lumeen, etsiäkseen ruokaa. Tuon oli parasta kerätä hieman varalle jos vointi menisi huonoksi Jaharin jälkeen. Miltähän sokean parantaminen tuntuisi? Menettäisikö Adja väliaikaisesti oman näkönsä? Ajatus tuntui hieman hermostuttavalta, mutta Haxo oli luvannut että he huolehtisivat Adjasta. Niin he olivat viimeksikin tehneet.

Ben - ♥♥♥

Ben ei katsonut Dianaan, vaan eteenpäin, ei oikein minnekään. Tuo kuitenkin kuunteli tamman sanoja, minkä Dianaa kohti käännetty korva kertoi.
"Tuo on hyvä... kuulla. Olen pahoillani mitä tapahtui... ja että me kaikki tulimme huijatuksi", Ben sanoi Dianan sanojen loppuun toisen kertoessa ettei syyttänyt Beniä. Tamman ehdottaessa hakevansa vettä tai jotain muuta, Ben pudisti päätään, sikäli mikäli se kyljellään maatessa onnistui.
"Ei, ei tarvitse. Ei tämä satu. Älä lähde", Ben pyysi, ja valehteli hieman. Tuohon sattui, vaikkakaan ei enää niin paljoa. Dianan ei tarvinnut tietää, että tuota oikeasti janotti ja palelsi, ja että hengittäminen tuntui hieman hankalalta. Dianan ei tarvitsisi tietää. Tamma siirtyi takaisin Benin viereen.(?) Jo pelkästään siitä syystä sekä tamman jatkaessa sanojaan Ben tunsi omienkin silmiensä kostuvan.
"Kiitos Diana... Olen iloinen... että tulit tänne..." Ben sanoi hiljaa, tuon piti yrittää hengittää yhä enemmän sanojen välissä. Orin hengitysväli piteni jokaisella seuraavalla henkäyksellä. Jos Diana puhui jotain, Ben ei saanut toisen sanoista selvää. Tamman ääntä oli kuitenkin lohdullista kuunnella. Ben sulki silmänsä, jolloin tuon silmäkulmaan kerääntynyt kyynel sai tarpeeksi pontta lähteä liikkeelle. Sen piirtäessä tummaa juovaa orin punertavalle poskelle, Ben ei vetänyt henkeä enää uudelleen.

9:46am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Diana-It's fine, i'm fine

Me kaksi? Tarkoittiko Ben... Jerryä? Kyyneleet loppuivat ja nousin ylös. Otin pari askelta Benin eteen, mutten poistunut. Katsoin vain maata, kuunellen Benin selitystä. En nähnyt, miten ruunikon ilme muuttui järkyttyneemmäksi mitä enemmän tuo ymmärsi, mutta kuulin sen äänestä. Jerry oli tehnyt sen taas. Minun täytyi antaa itselleni hetki. Oloni oli petetty, mutta tiesin, että Ben oli vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan. En voisi huutaa orille, tuohan oli... kuolemassa. Oli vaikeaa tunkea syvälle se painava musta möhkäle, sama mikä oli tuntunut kun olin ymmärtänyt Haxon tekevän töitä Jerrylle.
"Tätä Jerry tekee. Kukaan ei usko hänen olevan oikasti uhka. Häirikkö kyllä joka aiheuttaa ongelmia, mutta todellinen vaara... Ei. Ei Deimoskaan uskonut, vaikka yritin hänelle sitä hokea. Sinäkin unohdit. Hän manipuloi ja tuhoaa ystävyyksiä, perheitä ja suhteita. Luulet olevasi turvassa, luulet että kyllä huomaisit merkit, mutta silloin on jo liian myöhäistä" huokaisin ja käännyin takaisin Benin puoleen. Minun täytyi todeta asia ääneen, ihan vain etten vihaisi Beniä. En halunnut vihata toista, en hänen viimeisinä hetkinään. Silmäni vetistyivät jälleen. Mielessäni oli paljon myös muuta, paljon Deimokseen liittyviä tunteita, mutta prosessoisin ne myöhemmin. Nyt minun täytyisi huolehtia Benistä, niin pitkään kuin ori vain eläisi.
"Se ei ole sinun syysi Ben. Enkä minä syytä sinua" hieman kyllä, syvällä sisimmässäni. Mutta nyt ei ollut sen aika.
"Sattuuko sinuun kovin? Voin etsiä jotain kasveja jotka helpottavat oloasi. Voin myös hakea vettä, sinulla on varmasti kauhea jano. Ja kylmä. Ehkä minun pitäisikin jäädä, voin lämmittää sinua. Voidaan puhua jostain mukavasta. Mitä jos kerron seikkailuistani? Paljon on tapahtunut kun viimeksi olemme nähneet. Ben..." kouristava tunne palasi. En halunnut menettää ruunikkoa, en nyt kun olin menettänyt niin paljon jo muutenkin.
"En tiedä mitä Jerry on sinulle uskotellut, mutta olet minulle tärkeä ja välitän sinusta suunnattomasti. Olen sinulle niin paljon velkaa. En olisi ikinä selvinnyt Violencesta ilman sinua. Jos vain voisin palata ajassa taakse päin, tulisin luoksesi heti. Selittäisin kaiken mitä tapahtui Deimoksen kanssa ja pyytäisin sinua lähtemään kanssani pois. Olisin todella kaivannut kaltaistasi ystävää tänä kuluneena vuotena" mitä enemmän puhuin, sitä enemmän kyyneleitä alkoi virtaamaan. Hämmennys ja katkeruus olivat jälleen täysin poissa. Edessäni oli ystäväni Ben. Ben, joka teki kuolemaa. Ja vaikka kuinka petetty olo minulla olikaan ollut vain hetki sitten, oli se nyt poissa, surun ja platonisen rakkauden alle jääneenä.

Ben - ♥♥♥

"Tietääkö?" Ben toisti pohtivasti. Pystyikö Dianan sanaan luottamaan? Benin silmät liikkuivat pienin liikkein kun tuo kelasi viime päivien tapahtumia. Sitten Ben naurahti hiljaa.
"Olen ollut typerys" Ben sanoi virnistäen. "ihan kuin me kaksin olisimme pystyneet voittamaan Deimoksen", Ben jatkoi. Miten Jerrykin oli ollut niin idiootti? Ben olisi varmasti saanut laumalaisia mukaan jos olisi yrittänyt.
"Deimos... Se ***** jätti minut tähän. Olisi edes tappanut", Ben jatkoi pienen vihan sävyn kanssa. Hetket muutaman tunnin takaa palasivat kuitenkin eläväisemmin Benin mieleen. Ruunikon ilme muuttui järkyttyneemmäksi.
"Minä revin hänen kaulansa auki. Minä yritin tappaa hänet!" Ben sanoi edelleen hiljaa, mutta kiihtyneemmin. Mitä Ben oli mennyt tekemään?
"Jerry hyökkäsi myös. Kai... En tiedä, seuraavassa hetkessä Jerry oli poissa, minä olin tässä ja Deimos oli tuossa. Hän sanoi että minun pitäisi kuolla ja ettei jäisi katsomaan. Sitten hän lähti", Ben ei osannut kertoa tapahtumista kovinkaan selkeästi.

Diana-<<<<<<<<br />

Benin reaktio oli päinvastainen kuin mitä olin odottanut. Ei helpottunutta toteamusta, ei läheisyyden kaipuuta. Sen sijaan syytöksiä ja... vihaa? Oliko tuo niin suuttunut, että olin jättänyt hänet?
"Teeskentelen? En tietenkään! Ben, en olisi ikinä lähtenyt jos..." en voinut sanoa sitä ääneen. En voinut myöntää ääneen, että Ben oli kuolemassa. Samalla tajusin jotain, mitä Ben oli sanonut aikaisemmin ja sai minut vetäytymään sentin kauemmas orista. Kyyneleet virtasivat edelleen poskeani pitkin, vaikkakin ei niin vuolaasti, puhtaasti pelkän hämmennyksen vuoksi.
"Jerry? Miksi sinä... Jerry tietää, että olen elossa. Hän jopa uhkasi kertoa Deimokselle minusta... Ben. Mitä täällä tapahtui?" kysyin suoraan. Oliko Jerry tehnyt tämän? Haudettu viha valkoista hermiä kohtaan nousi jälleen. Milloin hän jättäisi minut ja rakkaani rauhaan!?

Ben - Violence

"Kaikki luulivat... minä, Deimos, Jerry... että sinä olet kuollut", Ben jatkoi vaimealla äänellä. Tuon katse seurasi kun Diana siirtyi lähemmäs. Ja asettui vierelle? Vakuutteli jäävänsä? Halusiko Ben Dianan jäävän? Ben siirsi nyt hämmentyneen katseensa eteenpäin, kun Dianan katsominen ei oikein onnistunut tamman tultua vierelle. Toisen ruumiinlämpö tuntui hyvältä. Itkikö Diana? Miksi? Ben halusi pitää tammaa typeränä. Mutta Ben ei oikein tiennyt mitä enää tunsi.
"Miksi sinä itket? Luuletko että sillä on jotain väliä?" Benin ääni oli sävytön, tuo oli enemmän hämillään tamman reaktiosta. Ei Diana välittänyt muista kuin itsestään. Eikö niin?
"Ehkä sinä vain nautit tästä ja teeskentelet hieman lisää", Benin äänen ei tarvinnut olla millään tapaa syyttävä, että tuon sanat varmasti satuttivat Dianaa. Ben ei tarkoittanut satuttaa, koska omasta mielestään tuo vain totesi totuuksia.

Diana-__________

Kun Ben tunnisti minut, kiirehdin tuon vierelle, ettei tuo joutuisi käyttämään voimiaan. Yritin miettiä pääni puhki pystyisinkö mitenkään pelastamaan ystävääni, en halunnut myöntää totuutta, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Oli ihme että ori oli pysynyt elossa näinkin kauan, osa verestä oli kuivunut kovaksi ajan kuluessa.
"Olen...Olen elossa. Ja pahoillani, olisi tietenkin pitänyt tulla hyvästelemään sinut, minä vain... Ei sillä väliä. Mitä tapahtui? Miten sinä..." minun täytyi hengittää syvään, etten olisi romahtanut täysin ruunikon edessä. Tuon vihainen ilme jäi minulta täysin huolimatta kun yritin vain prosessoida mitä oli tapahtumassa. Asetuin makaamaan tuon viereen(?).
"Olen tässä nyt. Ei hätää, en lähde taas. Jään tähän" kyyneleet vierivät poskeani pitkin, märät posket muuttuen hopeisiksi niiden tummuessa. Yritin hymyillä surun läpi, mutta en pystynyt. Hengitykseni värisi ja rintaani puristi. Miten näin oli voinut käydä? Ei näin saanut käydä! Ei Benille! Hänen ansiostaan olin selvinyt Violencen ilkeyden ja väikvaltaisuuden keskellä. Hän oli ollut se ystävällinen kasvo kun olin laumaan saapunut ja hän oli jopa auttanut minua Jerryn kanssa. Ja Faijerin... Miten olin voinutkaan unohtaa ystäväni, miten olin voinut jättää hänet taakseni vain etten joutuisi kohtamaan Deimosta? Syyllisyys kuristi kurkkuani ja satutti kehoani. Ben oli valo monien elämässä, ei hänen elämänsä voinut päättyä näin. Kaikista Violencen paskiaisita, ei Ben... Ei hevonen joka antoi iloa ja toivoa niin paljon muiden elämään.

9:44am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Ben - Violence

Deimos ei tullut takaisin. Ei hel vetti mitä Ben tekisi? Ruunikko katsoi takajalkojensa suuntaan paniikissa. Ben ei mitenkään saisi itseään irti. Ja entä jos saisikin? Tuskallinen ajatus sai Benin laskemaan päänsä maahan. Tässäkö tämä oli? Eikö Ben voinut muuta kuin odottaa? Kylmä, märkä lumi rauhoitti eikä Ben tuntenut kuin pettymystä. Pettymystä siitä että suunnitelma oli epäonnistunut ja ettei Ben ollut tajunnut väistää. Jerry oli ilmeisesti selvinnyt? Se oli hyvä. Aikaa kului ja Benin ajatus alkoi harhailla pois kivusta ja tuon omasta tilanteesta. Ben ajatteli emo-parkaansa. Kuka kertoisi vanhalle tammalle? Tietämättömäksi jääminen olisi kamalaa, mutta kamalaa olisi myös kuulla tästä. Toivottavasti kertova osaisi edes valehdella Benin kuolleen nopeasti. Benin mieleen nousi yllättäen Faijer ja Ancelika. Saisivatko nuoret koskaan tietää? Missä he olivat nyt? Toivottavasti jossain suojassa ja turvassa. Toivottavasti he ymmärtäisivät pysyä poissa Violencesta ja rakentaisivat elämänsä jonnekin hermien maille.
Benin puoliummessa olleet silmät avautuivat kun tuo kuuli jonkun äänen. Ruskean katseen kääntyessä Ben taittoi korvansa niskaan. Kuka tuo oli? Ben ei tunnistanut tammaa ainakaan oman lauman sotilaaksi. Ben nosti päätään jotta näkisi paremmin. Safiira? Ei. Arvet eivät olleet samanlaisia. Sitten Benillä sytytti.
"Dia..." Punaruunikon ääni oli pelkkä hiljainen pihahdus. Ben laski päänsä takaisin lumelle, sen ylhäällä pitäminen oli liian raskasta. Tuon katse ei kuitenkaan irronnut kauan kadoksissa olleesta tammasta. Ben ei oikeastaan ollut hurjan hämmästynyt. Mikäpä enää yllättäisi?
"Sinä olet elossa?" Hiljainen ääni sai hieman enemmän kantavuutta. Benin ilme muuttui hitaasti vihaisemmaksi, mutta Diana saattoi luulla sen johtuvan esimerkiksi kivusta.

Diana-...........

Epäröiden olin suostunut lähtemään mykän saattajani matkaan. En tiennyt mikä oli oikea vaihtoehto, joten menin sen mukaan mitä minulle tarjottiin. Tuntui siltä, että olin tullut vähän vainoharhaiseksikin, ihan kuin joku olisi vakoillut meitä. Niinpä olimme matkalla kauemmas Tichosta. Helia pysyi hiljaa enkä itsekään aloittanut keskutelua vaan vajosin ajatuksiini. Deimos valtasi mieleni, mitä ihmettä tekisin orin suhteen? Hän ei saisi tuhota Tichoa. TIesin monien haluavan Deimoksen kuolemaa, mutta vasta Susanin sanojen jälkeen aloin ymmärtää, että monet toivoivat minun kuolevan friisiläisen mukana.
"Varo!" kuului yllättäen. Nostin katseeni maasta hämmentyneenä, Helia oli puhunut? Samassa tunsin kynnet kyljessäni. Reaktion omaisesti aloin pukittamaan ja laukkaamaan, vasta sen jälkeen tajuten että kimppuuni oli hyökännyt susi. Kohta tunsin miten peto riuhtaistiin irti kyljestäni. Helia oli tullut avuksi.
"JUOKSE!" tuo huusi kurkku suorana, tuon takana tuli lisää susia. Ei saatanan saatana! Lähdin kiitolaukkaan välittämättä suunnasta. Välillä yritin katsoa taakseni oliko Helia perässäni, mutta tiheän puuston vuoksi tammaa ei näkynyt. Susien ulvonta ja murina kuului kuitenkin liian läheltä, en voinut jäädä etsimään hermiä. Tamma todennäköisesti oli vain tehnyt fiksusti ja lähtenyt eri suuntaan, jotta susien olisi vaikeampi päättää kumpaa seurata. Niinpä kiidin, loska roiskuen jaloistani...

Sudet olivat jahdanneet minua pitkään, mutta ennen pitkään hiljaisuus laskeutui. En uskaltanut kuitenkaan pysähtyä. Vasta kun hiljaisuutta oli kulunut hyvä tovi, hidastin hengittämään, joskin en pysähtynyt täysin, ihan varmuuden vuoksi. Katsoin ympärilleni, aikaa oli kulunut tunteja. Missä olin? Kehoni oli edelleen jännittyneessä tilassa, mutta kun hengitykseni rauhottui ja päässäni ei pyörinyt enää, aloin tunnistaa paikan. Korvani kääntyivät luimuun. Vesiputous olisi muutaman kilometrin päässä. Olin todella matkannut pitkän matkan, kaukana Tichosta ja varmasti myös Heliasta. Helvetti. Kuuntelin ympäristöäni tarkkana, mitään poikkeavaa ei kuulunut. Kurkkuani kuivasi kaikesta juoksemisesta. Vesiputous oli lähin vedenlähde. Seisahduin katsoen joen suuntaan. Kukaan ei varmasti olisi siellä tähän aikaan. Violencelaiset eivät varmasti partioisi tähän aikaan, ei nyt kun heillä oli iso osa sotaleirillä ja toinen puolisko kärsi varmasti vielä taudista. #Älä ole pelkuri# ärähdin itselleni ja lähdin kävelemään ********* suuntaan.

Lähestyessäni ******** sen vaimea jyminä voimistui. Joenranta oli matalimmillaan juuri ennen ********* sen vuoksi suuntasin niinkin syvälle Violencen reviiriin. Korvani värähtivät jokaisesta pienemmästäkin äänestä, mutta ympäristö kuulosti rauhalliselta. Veren haju kuitenkin rikkoi seesteisen tunnelman. Korvani liimaantuivat niskaan kiinni ja jännityin. Haju oli vanhahko, veri ei olisi enää tuoretta. Ehkä joku peto oli yöllä tappanut saaliin ja jättänyt osan raadonsyöjille. Kuvitelma tulevasta näkymästä ei ilahduttanut, mutta minun todella täytyi päästä juomaan. Mitä lähemmäs saavuin sitä vahvemmaksi veren katku muuttui, mutta mikä sai minut pysähtymään järkytyksestä oli tuoksu , joka sekoittui rautaiseen hajuun. Korvani nousivat huomaamattoman verran irti niskastani. Ben. Sydämmeni alkoi tykyttää, mutta se sai minut myös liikkelle. Oliko se Benin verta? Ei, ei se voinut olla. Ben oli fiksu, varovainen, ei kukaan tekisi hänelle ikinä mitään pahaa. Ei ruunikko olisi tähän aikaan muutenkaan liikkeellä. Ei, mieleni teki vain temppuja ja sai minut sek... Pysähdyin kuin seinään nähdessäni romahtaneen kallion ja ruskean velton kehon lohkareiden alla.
"Be...Ben" sain kuiskattua hiljaa, silmäni vetistyen sekunneissa. Ääneni oli käheä kuivan kurkun vuoksi, mutta ori varmasti tunnistaisi ääneni, jos ei ulkonäköäni. Kun otin askeleen lähemmäs, jalkani tärisi näkyvästi. Mitä oli tapahtunut?

9:42am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Deimos ja Ben - Violence

Jääkylmä vesi sai pökertyneen friisiläisen virkoamaan, päästämään yskän puuskan ja potkaisemaan itsensä nopeasti pois veden luolta. Onneksi tuo ei ollut pudonnut lampeen. Deimos kiersi katseellaan pikaisesti ympärilleen, valmiina puolustautumaan, mutta ei nähnytkään ketään. Mihin Jerry oli mennyt? Missä Ben oli? Viha tuntui kuumana suonissa. Se s aatanan pikkup aska. Milloin ja miksi Ben oli lyöttäytynyt Jerryn kanssa yhteen? Miten Ben oli niin ääliö? Viha antoi uutta puhtia, ja lyhyin hengenvedoin Deimos ponnisti itsensä jaloilleen. Friisiläinen asetti kavionsa leveämpään asentoon, jotta pysyisi pystyssä ja huokaisi rasituksesta. Lämmin veri valui alas leukaan ja tipahteli tumman punaisina pisaroina lumelle. Deimos kohotti päätään ja katseli ympärilleen, jolloin tuon katse osui Beniin. Oliko punaruunikko kuollut? Deimos ei myöntänyt itselleen, että toisen näkeminen järkytti. Se ja kytevä suru väistyivät, kun Ben liikahti. Petturi ei ollutkaan kuollut. Korvat niskaan taitettuna, musta friisiläinen lähti kävelemään ruunikkoa kohti. Myös Ben luimisti korvansa, kun tuo huomasi Deimoksen.
"Missä Jerry on?" Ben kysyi vihaisesti. Deimos vilkaisi kiveä.
"Näyttää että sinut hylättiin", friisi vastasi. Ben irvisti ja katsoi Deimosta uhmakkaasti.
"No mitä odotat?" Deimos ei ollut uskoa ruunikon kysymystä ja kohtasi toisen katseen. Se oli niin vihainen, mutta samalla Deimos näki kuinka paljon Beniin sattui.
"Tapa minut. Tiedän että haluat", Ben jatkoi myrkyllisesti. Deimos oli hetken tuntenut sääliä ja surua toista kohtaan, mutta ei enää. Jos Ben olisi anellut armoa, pyydellyt anteeksi ja tajunnut tehneensä hirveän virheen, ehkä sitten Deimos olisi... Deimos puristi hampaansa yhteen.
"Sinä ansaitset kuolla", Deimos sanoi jäätävämmin kuin pu touksessa vyöryvä vesi ja porasi Beniä katseellaan.
"Mutta minä en jää sitä katsomaan", Deimos tuhahti. Benin silmät laajenivat järkytyksestä ja raivosta, kun friisiläinen kääntyi ja käveli pois.
"S aatanan pelkuri, tule takaisin! Etkö pysty edes tappamaan minua säälittävä p askakasa!" Benin raivoisa huuto olisi jatkunut, jos tuolla olisi riittänyt happi jatkaa huutamista. Kivusta irvistäen Ben laski päänsä lumelle ennen kuin katsahti kiveä kiroillen.
"Ku sipää! Toivon että kuolet! Toivon että mätänet hel vetissä!" Ben jatkoi raivoamistaan, vaikka Deimosta ei enää edes näkynyt. Pois kävelevä Deimos sulki silmänsä, ja yritti olla välittämättä. Benin sanat kuitenkin sattuivat enemmän kuin haava kaulassa.

Jerry-Hermi

Olin saapunut put ouksen viereisille luolille hyvissä ajoin. Join ja söin hyvin ennen kuin piilouduin, Deimoksen tapettua minun pitäisi poistua nopeasti paikalta, ettei kukaan saisi minua kiinni. Yö eteni hitaasti, mutta se aikoi minulle aikaa miettiä mitä tekisin Dianalle. Halusin nähdä aidon pelon hänen kasvoillaan. Ja kivun. Kaiken ikävän. Unelmoidessani valkoisen tamman tappamista kuu alkoi laskea ja auringonnousu lähestyi. Niinpä valmistuin ja tarkkaan kuuntelin ympäristöä. Vesipu tous pauhasi ja irtonaiset jäälautat kolisivat toisiaan vasten ajautuessaan joen rantaan virtauksen voimasta, edeten kohti murskaavaa ********* Deimos seuraisi pian niiden esimerkkiä. Korvani värähtivät, kuulinko puhetta? Se ei ollut huutoa, ei vielä. Vesipu touksen aiheuttaman taustamelun vuoksi en myöskään saanut kunnolla selvää puheesta. Sillä ei ollut väliä, odotin vain yhtä ääntä. Merkkiä, joka erottuisi selvästi muista. Pian hetki koittikin. Kuului kova jyrähtävä ääni, kuin puu olisi kaatunut. Ilkeä hymy nousi kasvoilleni ja lähdin kiitämään äänensuuntaan. Pian sain kaksikon näkyviin. Sekunnin ajan kuitenkin hidastin vauhtiani, kun näin Benin jäävän murtuneen kallion alle. Helvetti! Ben oli epäonnistunut, saatanan surkimus! Tämä oli kuitenkin ainoa mahdollisuuteni. Jos en hyökännyt nyt, Deimos saisi minut kiinni ja tappaisi. Niinpä katseeni lukittui epämääräisestä olennosta mustaan friisiläiseen. Tänään hänen elämänsä päättyisi. Deimos ehti huomata minut, mutta se ei pysäyttänyt minua. Katseeni oli orin sinisissä silmissä, mutta hyökkäykseni kohdistin tuon avoimeen kaulaan. Käyttäen hyväkseni vauhtini tuomaa voimaa, otin kiinni tuon niskasta, ja niin kuin olin Benille aikaisemmin kuvaillut, iskin friisiläisen täysillä voimillani kiveen(?). Yllätyshyökkäys oli sentään onnistunut. Pidin silmällä tuon kykyä, mutta se oli kadonnut näkökentästäni(?). Tajuttomana Deimos olisi raskas siirrettävä yksinään. Vilkaisin Beniä, orista ei olisi enää mitään hyötyä. Täytyi minun siis toimia yksin. #Säälittävää# mietin mielessäni kun katsoin ruunikon muserrettua kehoa. Hän oli saanut selvät ohjeet eikä niitäkään pystynyt seuraamaan. Katseeni palasi vertavuotavaan Deimokseen. Nappasin tuon korvien takaa kiinni ja lähdin raahaamaan kohti ************ Olin jo reunalla kun kuulin lähestyviä askelia ja vaimeaa puhetta. Helvetti, partioko? Katsoin äkisti Benin suuntaan, mutta ruunikko oli piilossa lohkareiden takana tästä kulmasta. Äh, sain vain toivoa, että partio löytäisi säälittävän kasan kivikasan keskeltä ja syyttäisi tuota kaikesta. Ben varmasti kuolisi jos ei jo ollut kuollut, joten tuo ei voisi minuakaan syyttää. Tungin Deimoksen pään veden alle(?) vielä pikaisesti ennen kuin poistuin paikalta.

9:41am 07-27-2023

Uuden VK tyhjennys

Ben - Violence

Ben avasi silmänsä ja yllätyksekseen tajusi makaavansa kyljellään maassa. Ruunikko nosti päätään. Missä Jerry oli? Joko Deimos oli kuollut? Ben yritti kääntyä vatsalleen, mutta ei päässyt pyörähtämään. Sen sijaan ori tunsi nykäisyn alaselässään. Oliko Ben jumissa jossain? Ben nosti päätään enemmän, jotta näkisi taakseen. Ruunikon veri hyytyi kun tuo näki, missä oli jumissa. Siellä missä olisi pitänyt olla orin takajalat, ja lantio, Ben näki vain kallion lohkareen. Lumi harmaan kiven vieressä oli värjäytynyt hailakan punaiseksi, kun hiutaleet imivät kiven alta valuvaa verta. Ben oli jäänyt kallion palasen alle. Tuo katsoi karkeaa kiveä järkyttyneenä. Ruunikko kiersin kehoaan, kokeillakseen saisiko työnnettyä kiveä etujaloillaan, mutta liikkuminen aiheutti kivun piston alaselässä. Vain alaselässä. Ben tunsi hengityksensä kiihtyvän hätäännyksen vallatessa tuon mieltä. Voi luoja... Mitä Ben tekisi? Värisevien hengenvetojen välissä Ben laski päänsä takaisin märälle lumelle. Rauhoitu. Rauhoitu. Hengittäminen tuntui kuitenkin raskaalta, ja selässä tuntui voimistuva pistävä kipu. Ben kiroili ja vaikeroi hiljaa hätääntyneenä, kun etujalatkin alkoivat tuntua heikoilta.

Deimos ja Ben – Viimeinen pysäkki

Ben piti tunnelman rentona jutuillaan ja leikkimielisillä haasteillaan. Jotka tosin muuttuivat vähä vähältä vaikeammiksi. Sitten Deimos pysähtyi.
”Hermien alue on tuollapäin”, friisi viittasi viistosti sivulle. Ben ei hätääntynyt.
”Ajattelin että voitaisiin käydä ************ juomassa”, Ben ehdotti rennosti.
”Sinä joit vasta”, Deimos sanoi hieman ihmetellen.
”Mutta sinä keskeytit. Sitä paitsi, eikö sinulla muka janota?” Ben kysyi rennosti, eikä tuon iloinen ilme muuttunut milliäkään, vaikka Deimos katsoi ruunikkoa vähän kummaksuen. Suostu nyt s aatanan p aska!
”Olkoon. Mutta se on viimeinen pysäkki, sitten minun pitää mennä”, Deimos huokaisi.
”Joo joo”, Ben virnisti.
”Olen tuhlannut aikaa jo ihan tarpeeksi”, friisi murahti kun tuo jatkoi kohti **********
”Ai onko aika minun kanssani ajan tuhlausta, vau kiitti!” Ben naurahti ja otti pari varovaista raviaskelta että pääsi Deimoksen vierelle.
”Oletko ikinä kokeillut levitaatiota veteen?” Ben kysyi kun he olivat päässeet ************ Ensin he olivat pysähtyneet lammelle sen alla, mutta Benin kulkiessa ********* luo Deimos seurasi. Idiootti.
”Kerran”, Deimos vastasi ja katsahti vauhdilla alas syöksyvää vettä. Sitä ei ollut niin paljon kuin kesäisin, mutta se ei näyttänyt ********* voimaa hillinneen.
”Miksi vain kerran? Kokeile nyt, ehkä se toimii nyt kun se on vahvempi”, Ben sanoi, ja vilkaisi läpinäkyvää olentoa joka lepäsi yhä Deimoksen kaulan ympärillä. Jos kyky pystyi olemaan näytillä, pystyikö Deimos myös käyttämään sitä?
”Tsh, en. Tarvitsen sitä vielä tänään”, Deimos sanoi vaikka ajatus kyllä houkutteli.
”Nössö”, Ben virnisti. Deimos katsahti ruunikkoa varoittavasti.
”Haluatko päätyä uimareissulle?” ****** ja lampi oli sopivan lähellä että Benin voisi nakata sinne.
”Älä nyt leikistä suutu. Okei, viimeinen juttu. Osu tuohon”, Ben nyökkäsi yllättäin yläviistoon. ********* ympärys oli myös kallioista aluetta, ja Deimos nosti katseensa heidän vieressään kohoavaa kalliota. Sen päällä kuollut, paksu männyn raato. Se oli katkennnut joskus, ihme että sen juuret pitivät sitä vielä pystyssä. Tärkeintä oli, että se hajoaisi varmasti, mikä myös aiheuttaisi tarpeeksi suuren äänen.
”En tajua mitä iloa sinä siitä saat, mutta olkoon”, Deimos sanoi kyllästyneesti ja kääntyi kohti kalliota, katse poispäin seurastaan. Ben ei enää hymyillyt vaan katsoi päättäväisenä mustan harjan peittämää kaulaa. Levitaatio lähti lentoon ylöspäin, ja iskeytyi puuvanhusta päin. Se hajosi säpäleiksi, ja päästi kovan poksahduksen, puun palasten lentäessä ympäriinsä. Levitaatiolla oli liikaa voimia, eikä Ben ollut saanut Deimosta käyttämään sitä veteen. Aivan sama, sillä ei olisi väliä. Deimoksen kääntäessä päätään Beniä kohti, Ben nappasi entisen ystävänsä kurkusta kiinni, ja repäisi alaspäin.

Järkytys levisi Deimoksen kasvoille, kun veri purskahti ulos haavasta, valahti lumelle ja mustan orin rinnalle. Lähes vaistomaisesti Deimos tönäisi Benin kauemmas itsestään, ja kääntyi punaruunikkoa kohti.
”Mitä hel vettiä sinä- ?!!” Deimos vaikeni kun ääni ei tullut normaalina ja tuon katse osui lumeen. Ei hem metti, verta oli paljon. Vähemmästäkin saisi Deimoksen vihaiseksi. Sininen katse nousi takaisin upseeriin, raivoisana. Deimos hakkaisi ruunikosta pas kat pihalle, ja kyselisi vasta sitten. Deimoksen ottaessa askelia kohti, Ben vastasi katseeseen pelottomasti, vihaisesti. Idiootti, Ben siis. Deimos löi tuolta helposti etujalat alta, luultavasti rikkoen upseerin jalan uudelleen. Ben ei ehtinyt edes nostaa katsettaan ylös, kun Deimos potkaisi etukavionsa huitaisulla ruunikkoa suoraan naamaan, saaden tuon pyörähtämään kauemmas. Seuraavia tapahtumia Deimos ei ehtinyt hahmottamaan, eikä hallitsemaan. Friisi tunsi kykynsä sujahtavan ohitseen Beniä ja kalliota kohti, friisin vihasta innostuneena. Kallion halkeamisen ääni halkoi ilmaa, mutta Deimoksen huomio kiinnittyi toisaalta tulevaan liikkeeseen ja friisi sai järkyttyä uudestaan. Jerry??!!!

Haxo/Adja – Hermi

Knabstrupilla oli pitänyt kiirettä. Ja tuolla oli ollut onnea. Varmistuttuaan että Jerry oli painunut sinne missä pippuri ei kasva, tuo oli lähtenyt kohti luolaa, jossa Adja oli aikaisemmin ollut. Ja Haxo ei tiennyt ketä kiitti tuuristaan, kun tamma olikin vielä samalla luolalla. Haxo porhalsi niin innoissaan luolan suulle, että sisällä ollut tamma melkein kiljahti säikähtäessään.
”Oi anteeksi!” Haxo pahoitteli hieman naurahtaen mutta vakavoitui kun tamma piti silmänsä kiinni, ja näytti ehkä hieman vihaiselta? ”Olen pahoillani, minun olisi pitänyt varoittaa”, Haxo sanoi aidommin.
”Ei se mitään”, Adja avasi silmänsä kun tuon säikähtänyt sydän rauhoittui hieman.
”Kunhan et tee noin toiste”, tamma sanoi sitten, hieman varovasti, olihan Haxo vieras.
”Heh, en tee. Mutta minä etsin juuri sinua. Eräs ystäväni tarvitsisi apuasi”, Haxo ei aikaillut asiansa kanssa. Adja laski katseensa loukkaantuneena. Ei edes kuulumisten kyselyä, tai voinnin tarkistamista, heti vain palveluksia. Tamma ei kuitenkaan kehdannut sanoa ajatuksiaan knabille.
”Niinkö?” Adja ei kuitenkaan saanut ääneensä haluamaansa kiinnostusta, tai siirrettyä katsettaan toiseen hermiin.
”Joo, hänen nimensä on Jahar, hän on Tichosta”, Haxo jatkoi, tuolla meni ohi tamman ikävä olo.
”Laumasta?” Adjan ääni oli huolestunut, ja nyt Haxokin huomasi sen.
”Niin. Onko sillä jotain väliä?” Haxo uteli. Adja vältteli toisen katsetta ja kohautti lapojaan.
”En vain ole hoitanut laumahevosia”, Adja sanoi hiljaa. Enemmän tammaa huoletti se, että laumahevosista löytyisi kuitenkin vain enemmän porukkaa jotka tarvitsisivat apua. Haxosta tuntui että syy oli jokin muukin.
”Jahar on mukava ja luotettava tyyppi. Me kyllä jäämme sinulle turvaksi niin kuin viime kerrallakin”, Haxo vakuutteli. Adja nyökkäsi ja hymähti jotain mitä Haxo ei kuullut. Knabbi kirosi mielessään. Adja ei ollut hyvällä tuulella, eikä vaikuttanut innostuvan. Aikoiko tamma kieltäytyä?
”Se olisi tärkeää ja merkkaisi paljon Jaharille. Hän ei voi olla soturina sokeana”, Haxo suostutteli, tietämättä että teki Adjan olon hyvin epämukavaksi. Akhaltek oli vasta parantanut Haxon, eikä tiennyt yhtään mikä tätä Jaharia vaivasi. Paitsi että tuntemattoman Ticholaisen vaiva sai Adjan omantunnon kolkuttamaan.
”Sokea? Se on varmaan hirveää”, Tamma sanoi mietiskellen, ”en kuitenkaan ole ikinä auttanut sokeaakaan”, Adja lisäsi. Haxo luimisti korviaan.
”Jahar ymmärtää kyllä, jos se ei toimikaan. Hän ei suutu, on vain kiitollinen jos suostuisit yrittämään”, Haxo yritti saada vaaleaan tammaan katsekontaktia, Adja vain tuijotti luolan nurkkaa.
”Sopisiko jos toisin hänet huomenna? Et ilmeisesti pitänyt hurjasti vieraista, voin tulla vain kaksin hänen kanssaan”, Haxo yritti, eikä edes mainitsisi vaihtoehtoa ettei tamman tarvitsisi auttaa.
”Niin… Tuo kuulostaa ihan hyvältä”, Adja sanoi.
”Hienoa! Tuon hänet siis huomenna tänne. Kiitos Adja”, Haxo sanoi iloisesti. Toisen kiittely sai overon katsahtamaan hermiin ja hymyilemään. Kyllä Adja pystyisi. Sokeana oleminen oli varmasti kamalaa.

Haxo suuntasi seuraavaksi kohti Tichon rajaa ja toivoi että joku, edes joku tuttu tulisi paikalle. Partio tuli ja meni. Liikaa väkeä, Haxo ei voisi näyttäytyä niille. Eikä joukossa sitä paitsi ollut tuttujakaan. Sitten pilkkuturkki kuuli puhetta ja yritti kuikuilla kuka siellä oli. Susan! Jes, ysalainen! Ja hetki, tuohan oli Diana. Haxo hymyili, ticholaiset olivat saaneet tamman lähtemään. Aitiopaikaltaan Haxo näki myös Helian. Fiksua, nyt he tietäisivät missä Diana menisi. Haxo jäi odottamaan että Helia ja Diana lähtisi, jotta pääsisi puhumaan Susanin kanssa. Haxosta tuntui ettei hänen kannattanut sekaantua meneillään olevaan keskusteluun.

Messages: 106 until 120 of 1143.
Number of pages: 77
Newer5 6 7 [8] 9 10 11Older

This free guestbook is brought to you by: 123Guestbook.com